keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Agia ja tokoa

Viime viikon torstaina treenattiin lähikentällä hieman tokoa, keskittyen leikkimiseen ja sosiaaliseen palkkaukseen. Vaikeaa! Sunnuntaina kävin agihallilla tekemässä muutamat kepit. Ne oli ihan ok. Toki vauhtia saisi olla vielä enemmän, teknisesti teki oikein. 

Maanantaina olikin vuorossa huippua tokoseuraa, sillä raviradan parkkiksella treenasin Lauran, Surin ja Taimin kanssa. Taimi olikin sopivasti aloittanut juoksun, joten teki viimeisenä. Tontulle ekassa setissä seuraamista ja jäävät. Alkuun otti häiriötä muun muassa Laurasta ja ruudusta, mutta parani loppua kohden. Tehtiin siis yhteensä kolme seuraamista pätkää liikkuroituna, ja Laura naksutteli hyvissä kohdissa. Sen jälkeen jäävät peruuttaen ja eteenpäin mennen. Tein vain yhdet asennot kaikkia, ja kaikki meni oikein. Mietti kyllä, sillä oli lähellä, ettei tehnyt väärää asentoa. Toisessa setissä Tontulle oli ruutu ja tunnari. Uskalsinpas tehdä tunnaria muuallakin kuin kotona ja lähikentällä. Teki tosi hyvin. Otin ehkä yhden tai kaksi toistoa liikaa. Pitäisi muistaa lopettaa riittävän ajoissa. Ruutun sain hyvin vinkkejä, joilla koitetaan saada sitä eteenpäin. Lopuksi tehtiin vielä paikkamakuu Surin kanssa. Tonttu oli hihnassa, eli olin noin parin metrin päässä ja kävin palkkaamassa muutaman kerran. Oli rauhallinen eikä ollut ajatustakaan lähteä. Treenien jälkeen käveltiin vielä  porukalla loppuverrytely.

Tänään oli vuorossa ryhmäagitreenit. Meillä oli hallivuoro. Tonttu oli tosi pätevä. Ekan kerran ikinä meillä oli osa rimoista 65. Ekan hypyn hyppäsi vetäen takajalat ihan koukkuun, mutta sen jälkeen rentoutui ja hyppäsi ihan normaalisti. Ihanaa, hyppytekniikan treenaaminen ei ole ollut turhaa! Lopuksi tein pari puomia. Tai olisi pitänyt tehdä vain pari puomia, sillä Tonttu hiipui. Ja sitten oli pakko yrittää vielä, että sen saisi laukkaamaan. Tehtiin siis hetsaten. Mutta vika oli myös huono, mutta siinä se sentään jonkin verran laukkasi. Hemmetti, että pitää olla tyhmä! Kaksi ekaa oli ihan tosi hyviä, koko puomi laukalla, mutta sitten piti mennä ottamaan vielä yksi ja.... No toivotaan, ettei se pilalle mennyt. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti