Maanantaina oli hyppytekniikkakurssia. Olimme tällä kertaa ulkona ja Keira oli tekemässä Tontulle häiriötä perussarja -harjoituksessa. Tonttu teki ja keskittyi hyvin. Tässä ei ollut ongelmia. Sen jälkeen tehtiin korkeuden arviointia siten, että minä kutsuin. Tonttu teki ok, päästiin 43 cm asti. Itse tekniikassa ei ole ongelmaa kouluttajan mielestä. Tonttu hyppäsi kaikki, ei tullut kiertämisiä. Lopuksi tehtiin hyppy-ympyrää, joka koostui neljästä hypystä ja oli ovaalin mallinen. Tonttu teki sitä hyvin. Paremmin sujui vastapäivään. Palkkasin tässä Tontun pallolla ja toimi hyvin.
Tiistai-aamuna käytiin vähän aksaamassa. Tehtiin keppejä, ohjureita saatiin vähennettyä kahdella, eli oli pelkästään alussa ja lopussa kaksi ohjuria. Tein liikaa toistoja, prkl. Sillä sain ne huonommiksi, eli ensi kerralla pitää aloittaa kuudella ohjurilla. Mietin, että miksi puomi on hidas, no nyt tajusin, Tonttua ahdistaa puomi. Tekee pelkät alastulot hyvin, mutta kokonaisena on vaikea. Lyhyet radan pätkät, suoralla oli yksi hyppy 45 cm:ssä, hyppäsi sen ok.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti