tiistai 4. joulukuuta 2007
Tokoilemassa Myrtin, Jaavan, Natan ja Hallin kanssa
Edelleen siis lakkoillaan, niin tänään käytiin tokoilemassa Mikkelin Prisman parkkipaikalla. Mukana olivat Leimun lisäksi Myrtti, Jaava, Nata ja Halli. Olin varma, ettei tänään onnistu mitään, koska Leimu oli ihan täpinöissään ja menossa leikkimään Hallin kanssa otettuani Leimun pois autosta. Vähän aikaa siinä sitten rauhoituttiin, ja pikkasen kun keskittymiskykyä alkoi löytymään, niin otin ihan kontaktia. Ihan pikkasen seuraamisen alkeita namin kanssa, sivulla oloa. Tein muutaman kerran myös "kaket" eli kaukokäskyt naksulla, eli istu ja maahan. Leimu osaa ne ihan hyvin, kun olen vieressä ja se saa palkan joka käskystä. Niihin pitäisi ottaa vielä vissiin käsimerkit mukaan ja matkaa pidentää ja palkkausta vähentää, eli tavoitteita riittää. Lisäksi loppuun otin vielä luoksetulon muutaman kerran siten, että Tiina piti Leimu kiinni kun menin noin kymmenen metrin päähän, vauhdikkaasti Leimu tuli luokse, kun pyysin sen. Tiina sanoi, että Leimun voisi opettaa suoraan tulemaan sivulle; pitää huomenna aamulla kokeilla. Otin myös vähän seisomista, mutta se ei suju. Leimu pitäisi jotenkin saada seisomaan paremmin, ainakun yritän seisottaa sitä, niin se könöttää... Sitä pitää harjoitella ennen seuraavaa näyttelyä. Lopuksi vielä käveltiin Prisman etuovien ohi "ihmispaljoudessa". Hienosti Leimu käveli, vaikka välillä vähän meinasi riuhtoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti