sunnuntai 2. joulukuuta 2007
Match showssa ja agilityä
Nyt oli kyllä Leimulla tapahtumarikas päivä. Eli ensin aamulla oltiin match showssa harjoittelemassa kehäkäyttäytymistä näyttelyjä varten. Viime keväänähän Leimun kanssa on viimeksi käyty näyttelysssä, ja silloinhan sillä oli aika paniikkia niissä. Tänään ei ollut minkäänlaista paniikkia. Leimu esiintyi Leimuksi todella reippaasti. Meni tuomarin luokse häntäheiluen omana iloisena itsenänsä. Leimu antoi tuomarin katsoa hampaat ja kokeilla pallit ilman ongelmia. Sen jälkeen juostiin kehää ympäri, ja siinä Leimu juoksi ihan reippaasti häntä melkein kippuralla, mutta ei ihan. Saimme punaisen nauhan eli voitettiin meidän pari. Punaisten kehästä tiputtiin ensimmäisinä pois. Mutta siinäkin Leimu juoksi kontaktissa hyvin, vaikka oli paljon koiria. Ja malttoi myös seisoa. Seisomista pitää Leimun kanssa vielä harjoitella, siten että se seisoisi "hyvin".
Match showsta suoraan agilityyn. Agility meni myös hyvin ja Leimu jaksoi keskittyä. Leimu hyppäsi muurin maxi korkeudelta ilman minkäänlaista epäröintiä. Hyvä Leimu! Pikkasen jo joissain helppoissa kohdissa Leimulle nostettiin rimoja maxi-korkeudelle, niissäkään ei epäröinyt yhtään. Keppejä pitää harjoitella paljon, nyt ei ollut vaihteeksi mitään hajua miten kepit pitäisi pujotella.
Loppuviikko olimme kotikotona, ja siellä Leimulla oli mieleistä seuraa: Myrtti. Ekana yönä Leimu ei varmaan nukkunut yhtään, mutta kaksi viimeistä meni ok. Kovasti se jaksoi Myrtin kanssa riehua ja leikkiä. Huomenna olen menossa takaisin kotiin, kun tuo meidän lakko vaan jatkuu ja jatkuu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti