maanantai 17. joulukuuta 2007

Eilinen agi



Eilen ei siis ollut varsinaisia ohjattuja  treenejä, vaan olin Leimun kanssa treenailemassa vapaavuorolla. En oikein osaa suunnitella ratoja, olisi pitänyt katsoa etukäteen netistä muutama radan pätkä. No mutta sitten tein ihan yksittäisenä esteenä keppejä, niistä Leimulla aina välillä on hieman haisua, mutta se ei vielä malta keskittyä loppuun asti. Sitten otin muutaman kerran myös A-estettä. Nyt alkaa olla vaarana, että Leimu hyppää kontaktin yli ylöspäin mentäessä... Otin takanta leikkausta hypyillä ja se meni hyvin. Siis vain kaksi hyppyä, joissa takaa leikkaus, Leimua auttaakseni heitin pallon esteen yli, ja hyvin Leimu irtosi. Leimu tykkäsi muutenkin pallosta palkkana. Pitäisi vielä opettaa tuomaan pallo minulle, jotta sitä voisi käyttää myös oikeissa treeneissä palkkana. Nythän siellä hallissa ei ollut muita. Otin myös muutaman kerran lyhyen radan, jossa oli pari hyppyä + putki, koska putkesta oli viime kerralla ongelmia. Nyt meni ihan hyvin putken, tosin se ei ollut paljoa mutkalla.

Tokoa on treenailtu viime aikoina yllättävän paljon, ja Leimulla on siihen motivaatioata. Lähinnä olen yrittänyt seuraamista opettaa. Leimulle ei oikein naksu käy, se ei jotenkin ymmärrä kuitenkaan että naksu = hyvä = palkka. Paremmin innostuu sanallisista kehuista. Paikallaoloa harjoitellaan myös.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti