torstai 23. marraskuuta 2017

Treenejä

5.11. Käytiin lähikentällä treenaamassa. Tehtiin seuraamista tarjoamalla, oikean puolen seuraamista (vieri), ruutua, maassaoloa lelulla, luoksetuloa lelulla ja noutoa. Kokeilin maasta, ei olisi pitänyt... On se noudon luovutus vain todella vaikea.

6.11 Katin treeneissä tehtiin alokas läpi kokonaisuutena. Sujui todella hyvin. Toki jätöissä taisin näyttää lelua. Ryhmäpaikkiksessa olin todella lähellä, ettei pääse nousemaan. Sen verran olen Kaislaa nyt osannut lukea, että ryhmäpaikkiksessa sitä todennäköisesti ahdistavat toiset koirat. Koska on se vähän jännittynyt ja pälyilee. Koskaan kukaan ei ole tullut Kaislan luokse paikkamakuussa. Yritän saada siihen itsevarmuutta olemalla lähellä ja kun lähellä on saatu kesto. Niin sitten pikku hiljaa matkan pidetäminen.

13.11. Katin treenit. Paikkaoloissa lähti kerran. Omalla vuorolla oloja eri asennoissa. Luoksetuloa lelulla. Namialustalla paikkamakuuta. Pystyin kävelemään toiseen päätyyn asti. Se oli jonkinlainen ennätys.

16.11. Vuokrasin Lappeenrannasta uudesta koirahallista Akatemiasta puolen tunnin vuoron. Rakastuin halliin, se oli aivan ihana. Kaislan kanssa treenasin paikkaoloa, ruutua ja vähän seuraamista. Lopuksi leikittiin pitkään, oli kivaa!

20.11. Katin treeneissä ryhmäpaikkaolo taas ihan lähellä, Kaisla ei lähtenyt pysyi hyvin. Omalla vuorolla namialustalla paikkamakuuta, luoksetuloa lelulla ja yksi hieno ruutu.

Tänään Kaislalla oli Ninan hieronta. Kaisla oli aavistuksen jumissa, mutta ei mitenkään poikkeuksellisesti. Nyt pitää ryhdistyä blogin kanssa! Aika vähän on tullut treenattua. Ninan  hallista tulee varmasti jatkossakin sopivina aikoina vuokrattua hallia. Se on hyvä, kun voi vuokrata vain puoleksi tunniksi kerrallaan. Kaislalle ainakin puolen tunnin yhtäjaksoinen treeni on juuri passeli.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti