lauantai 4. marraskuuta 2017

Lähikentällä treenaamassa

Eipä ollutkaan viime viikolla viimeiset ulkotreenit. Niinhän se pakkanen vain lauhtui, ja tänään on ollut kuusi astetta lämmintä, joten lähikenttä oli ihan sula. Toivoin, että pakkanen kestää maaliskuulle asti, mutta toiveeni ei toteutunut.

Kaisla treenasi seuraamisen tekniikkaa, stoppeja ja maassaoloa lelulla (ei varsinaista paikkamakuuta) sekä teki muutaman noutokapulan palautuksen. Ja nepäs olivatkin ihan sika hienoja, ei yhtään mälväämistä. Heilutin lelua kunnolla, että Kaislan fokus olisi lelussa eikä suussa olevassa kapulassa. Milloinkohan sitä uskaltaisi kokeilla noutoa, että kapula olisi maassa...

Lunta siis oli jo ihanasti maassa. Järkkärin kanssa en ehtinyt kuvata, mutta muutama säälittävä kännykkäräpsy -todisteena. Myös eilen käytiin juoksemassa lentokentän ympäri. Neljän kilometrin juoksun jälkeen, Kaislan ravi alkoi olla rentoa. Mutta minkäs sille vois, jos hänestä juokseminenkin on ihan superkivaa! :D






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti