torstai 27. huhtikuuta 2017

Tokotreenit ja nose work

Maanantaina viikottaiset toko-treenit. Alkuun otettiin paikallaolot. Kaisla oli ihan kaislamainen. Omalla vuorolla jatkettiin kaukoista häiriössä. Edelleen teki samaa virhettä, eli istumisesta ei mennyt maahan. Sen jälkeen vähän häiriö perusasentoa. Lopuksi vielä kapulan pito. Ensi kerralla ja jatkossa muutenkin kannattaa harjoitella siirtymiä, joten niitä sitten ensi kerralla. Itselle jotenkin vierasta harjoitella siirtymiä, koska kokeeseen meno tuntuu tällä hetkellä todella kaukaiselta ajatukselta.

Keskiviikkona aloitimme molemmille ihan uuden harrastuksen: nose workin. Ilmoitin Kaislan viiden kerran alkeiskurssille. Tässäkin lajissa Kaislan vire nousee, mutta käsittämättömän rauhallisesti haisteli kuitenkin. Nose workissa siis aloitetaan eukalyptyksen hajulla. Jos koira on hyvä, niin tämän kurssin jälkeen voisi mennä jo hajutestiin. No katsotaan, miten meille käy. Ensimmäiset harjoitukset tehtiin jo kotona. Mukaan saimme pienen määrän eukalyptystä, jotta harjoittelun voi aloittaa jo kotona. Ekaksi siis oli pelkkiä nameja ja sen jälkeen oli nameja ja haju. Viimeisenä oli pelkkä haju. Kotona aloitin pelkällä hajulla, mutta oli ehkä vähän liian vaikea. Joten seuraavassa kotiharjoitteessa laitan namit + haju, jotta Kaisla alkaisi tajuta paremmin idean. Pohjat kannattaa siis tehdä huolellisesti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti