sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Oili Huotarin tokokoulutuksessa kuunteluoppilaana 10.5.2014

Eilen olin koko päivän kuuntelemassa Oilin tokokoulutusta. Tontun kanssa ei mahduttu koirakkopaikoille, mutta oikeastaan se ei haitannut, sillä koulutuksesta sai todella paljon irti pelkästään kuuntelemalla. Koirakoita oli pennuista evl:ään niin käytiin monipuolisesti eri liikkeitä läpi. Loppupäivästä alkoi puhti vähetä, enkä jaksanut ihan kaikkia koirakoita kuunnella... 

Päivän aikana tuli paljon treeni-ideoita Tontulle, mitä kaikkea pitää treenata. Paljon ideoita myös siihen, mitä seuraavan pennun kanssa tulee treenata. Mieleeni jäi erityisesti hallinta, koiran täytyy kuunnella käskyjä. Jos olet valmistellut koiran ruutuun. Mutta ennen ruutua on tunnari ja merkiltä lähetät koiran tunnarille etkä ruutuun, niin koiran on tehtävä tunnari. Kaavoja kannattaa rikkoa. Hyvin tärkeää on myös koiran motivaatio ja fokus. Ne pitää olla kunnossa. Ei-sanaa voi käyttää treeneissä. Häiriötreenit. Sosiaalinen palkka. Ja paljon muuta!

Noin muuten Tontun kanssa on edelleen tehty normaalit lenkit, ja on ollut ihan ok. Pikkasen on myös tokoiltu lähikentällä, lähinnä seuraamista, jääviä ja paikkamakuita. Ne ovat sujuneet ihan ok.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti