sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

5. kerta ongelmakoirakouluttajalla ja juhannusta

Keskiviikkona kävimme fyssarilla hierottavana. Etuosassa ja takaosassa oli jonkin verran jumeja. Torstaina kävin Tontun kanssa leikkimässä lähikentällä ja leikki tosi hyvin. Juhannuksen vietto aloitettiinkin käymällä viidennnen kerran ongelmakoirakouluttajan luona. Teemana oli vapaana ohitukset. Eli käytännössä sama kuin viimeksi. Tällä kertaa oli vain yksi häiriökoira. Olimme ensin leinkillä metsässä, ja sitten siellä tulee vastaan häiriökoira. Mulla olikin täydellisesti käyttäytyvä koira, ja Tonttu ohitti ilman ongelmia. Tehtiin uudelleen ihan vierestä, ei lähtenyt. Sen jälkeen tehtiin niin, että häiriökoira kävelee edeltä ja Tonttu vapaana perässä, ei ongelmia. Jäädään juttelemaan Tonttu vapaana ja häiriökoira vapaana. Tonttu käy makaamaan. Ei ongelmia! Eli tämä jäi toistaiseksi viimeiseksi kerraksi ongelmakoirakouluttajan luona. Voi olla, että Tonttu on sen verran fiksu, että se tiesi, että jos hölmöilee, tulee palautetta. Pitää saada kotona tehtyä samanlainen ohitustilanne, jossa on tuttu koiran kanssa valmiina ajamaan Tontun pois, jos Tonttu karkaa. Ja näitä tilanteita pitää tehdä useita. Ei ole ollut turhat 6 viikkoa, jonka ajan olemme panostaneet pelkästään arkitottelevaisuuteen.

Nyt siis saamme jatkaa treenejä. Jee! :) Mutta Tontulle pitää olla tiukka kuri myös treeneissä. Silloin kun treenaa, niin saa olla vapaasti, mutta odotteluajat pitää olla hiljaa ja meuhkaamatta. Luonnollisesti ei saa vetää treeneihin. Me siis normaalisti kävelemme agitreeneihin, sillä siinä tulee samalla sopiva alku- ja loppuverkka. Tokoa ei kannata treenata lenkeillä. Tai jos treenaa, niin pitää selvästi erottaa milloin treenataan ja kun treeni loppuu. Koiralle on aika ikävää, jos koko lenkin ajan tarjoaa esim. seuraamista tai perusasentoa, eikä osaa vaihtaa vapaalle ollenkaan. Sen verran olen miettinyt, että jatkossa treenataan ehkä pelkästään vain kentällä, ja kotona sisällä. Agitreeneissä jokaisen on oltava valmiina häätämään Tonttu pois, jos karkaa. Tontulle pitää tehdä alkuun lyhyttä pätkää ja palkattava ennen kuin keskittyminen herpaantuu. En voi odottaa Tontulta kestävän alkuun 20 estettä keskittyen hyvin.

Nyt siis saadaan palata normaali elämään Tontun kanssa. Mutta ei ihan samaan mitä oli ennen jääkautta ja perushuomioimattomuutta. Tonttu on luonteeltaan sellainen, että se tavallaan joutuu aina olemaan siten, että se ei saa huomiota, kun se itse haluaa. Eli Tontulle saa ja pitää antaa huomiota, mutta aina siten, että se pyydetään luokse. Kuonon tökkäisyllä sitä ei huomata. Ja jos on liian vaativa tökkäisy, niin siitä murahdetaan.

Juhannnusta on vietetty rennosti mökkeilen. Tonttu tykkää hakea keppejä vedestä uiden, mutta ilman keppiä ei mene uimaan. Tonttu sai myös leikkiä pallolla veljen kanssa. Tontusta oli aika hauskaa! :)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti