eikä toiveista huolimatta tule jäämään viimeiseksi. Teemana oli siis vapaana ohittaminen. Tunti aloitettiin sillä, että kouluttaja leikki Tontun kanssa kentällä. Sen jälkeen käytin Tontun juomassa, ja oli minun vuoroni leikittää Tonttua. Sen jälkeen lähdettiin kävelemään rauhassa kenttää ympäri, ja kentän ohi kävelee labradori. Sanoin Tontulle kerran "ei", ja sen jälkeen piti jatkaa matkaa katsomatta koiraa. No Tonttu ampaisi labradorin luokse, josta se häädettiin. Sen jälkeen sai tehdä, vaikka mitä niin Tonttu ei lähtenyt. Juostiin ihan läheltä labradoria, ei mitään. Tehtiin muutamat aksa-esteet, jotka oli kentällä, labradorin ollessa täysin keskellä kenttää, ei ongelmia. Ainoa oli, ettei keppeihin meinannut pystyä keskittymään. Sen jälkeen taas tauko, ja uusi häiriökoira belgi. Belgin kanssa ohitus tehtiin tiellä, minä tulen normaalilla tiellä Tontun kanssa vastaan. Tonttu jäi tuijottamaan. Vain yksi kutsu Tonttu tuu, ei tullu, ja se taas häädettiin. Tässä ei siis Tonttua häädetty minun luonta, vaan vain toisten koirien luonta. Otettiin ohitus uudestaan, ei mitään ongelmia. Käveltiin belgin kanssa yhtä matkaa: belgi hihnassa ja Tonttu vapaana, no problems. Sen jälkeen käytiin vielä kentällä. Nyt tehtiin niin, että belgi istui keppien päässä ja Tontun piti pujotella kepit. Tonttu ei meinannut millään pystyä keskittymään. Mutta saatiin tehtyä, ei siis sillä että se olisi lähtenyt belgin luo, vaan sen keskittyminen ei meinannut riittää loppupään keppeihin. Tontun ollessa vapaana ja belgin kulkiessa läheltä, Tonttu käänsi katsetta pois yms. Näki selvästi, että Tonttu joutui tekemään tosissaan töitä ja se oli todella vaikeaa Tontulle.
Mutta siis. Koska Tonttu ei totellut kummallakaan koiralla, niin Tonttu ei ole vielä niin valmis, että sen kanssa voisi treenata. Seuraavaan kertaan mennessä saadaan käydä kolme kertaa leikkimässä lähikentällä. Jääkausihan on edelleen osittain voimassa, kerran päivässä Tontun saa kutsua luokse ja silittää. Myöskin häiriöttömässä paikassa Tonttu saa lenkkeillä vapaana.
Mulla alkaa olemaan todella vaikeat vieroitusoireet treenaamisen suhteen, että ei ole tosikaan. Mieli tekisi ihan hirveästi treenata. Kun on kesä, ei ole lunta, kentät on sulat jne. No mutta kerran tähän "leikkiin" on lähdetty, niin se on nyt kuitenkin vietävä loppuun asti. Jos jätettäisiin kesken, mulla saattaisi olla vielä pahempi ongelmakoira. Mutta toisaalta on ollut palkitsevaa nähdä, että kehittymistä on tapahtunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti