Eilen illalla treenattiin tokoa jäähallin parkkiksella. Vaikka pakkasta ei ollut kuin viisi astetta, niin tuuli teki siitä paljon kylmempää. Tulin hyvissä ajoin, ja kävin verryttelemässä Tontun. Sen jälkeen treenasin Tonttua vähän etukäteen. Otin noutoa sekä puisella että metallilla. Vaikka loppuasentoja on hinkattu ihan hirveästi, niin nyt jäi palautuksessa liian kauas tai välillä vähän vinoon. Muutama hyvä. Varsinaisissa treeneissä meillä oli perusasento häiriköitynä ja luoksetulo kokonaisena liikkeenä. Liikkuvat autot jo aiheuttivat meille paljon häiriötä. Tonttu oli jotenkin pihalla. Tonttu ei ollut sellaisessa vireessä kuin olisin halunnut sen olevan. Sain kyllä palkattuakin, mutta joo. Häiriö on meille aika paha. Sen jälkeen luoksetulo liikkuroituna alokkaan tapaan. Muuten bueno, paitsi että liikkeellä lähtiessä haukahti kovaa. Eli tähän on jotenkin puututtava. Treenikavereilla ei oikein ollut vinkkejä antaa, muuta kuin mitä on tehty, eli lyhyellä matkalla. Silloin tulee hiljaa. Lyhyt matka tarkoittaa siis kahta askelta. Nyt olen saanut lisää vinkkejä muualta, ja se on sitte lähdettävä niillä neuvoilla yrittämään. En tiedä, kestääkö Tontun motivaatio sen vai ei, mutta ääntä ei saa tulla niin ei saa tulla. Treenien jälkeen oli helvetin kylmä. Mietin jo, että Tontulle pitäisi ostaa sellainen takki, joka päällä se voisi treenata. Moni treenasi koiransa takki päällä, mutta Tontun kanssa pomppa-päällä treenaamisesta ei tule mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti