tiistai 4. syyskuuta 2012

Toko, tokoa, tokoa, agia, tokoa ja tokoa

Viime viikolla tiistaina käytiin lähikentällä tokoilemassa. Ruutua pitkästä matkasta (lelu ruudussa), noudon loppuasentoa (pientä edistystä) ja testasin paikallaolot piilossa. Ne oli ok, aika noin 20-30 sekuntia istuen ja maaten. Metsälenkillä 7/8 onnistunutta tunnaria risuilla.

Keskiviikkona myöskin lähikentällä tokoilemassa. Naksulla ruudun paikkaa. Seuraamista. Kaikenlaista hömpöttelyä. Sisällä noudon loppuasentoa.

Torstaina oli Tapiksella tokotreenit. Perusasentoa. Kehu, jos paikka on vino, silloin ei palkkaa. Olen siis vasta nyt jättämässä käsiapuja pois.... Kehu  ja palkka, kun asento on suora. Tonttu osaa tulla suoraan sivulle. Pidä kriteeristä (eli suoruudesta) kiinni. Liikkeestä maahanmenoa. Kävele eteenpäin, ota koira "seuraamaan", kun maassa heitä nami. Sitten kun osaa maahanmenon, kävele takaisin koiran luo palkkaamaan koira. Koira osaa nopean maahanmenon, joten pidä siitä kiinni. Paikkaistumista. Kun katsoo muualle, huomauta koiraa. Kehu, kun katsoo eteen. Haukkumisesta voi myös kieltää. Tonttu oli ihan varpaillaan alkutreenin ajan, mutta sitten keskittyi ihan mukavasti ja tehtiin haukkumatta pitkiäkin pätkiä. Lisäksi sain paljon neuvoja seuraamiseen, noutoon ja ääntelyyn. Seuraamisen opettelussa tee paljon käännöksiä. Palkkaile todella satunnaisesti ja silloin kun tekee innokkaasti ja on oikeassa asennossa. Ääntelyyn, leiki ekana, jätä koira maahan ja mene itse kentälle, kutsu koira leikkimään, odottaessa vuoroa tee jotain pientä, esim. istumista ja maahanmenoa. Noudossa, jätä koira istumaan ja vielä kapula, tai jätä koira istumaan, kävele koirasta pois päin, heitä kapula, palaa koiran luokse ja käske noutamaan. Ja monia eri varioita tähän vielä lisää.

Perjantaina olikin vuorossa agilityn ryhmätreenit. Tehtiin jälleen keinua radalla. Kouluttaja hidasti keinua Tontulle, mutta aika kivasti jo teki. Ohjaaja on enemmän paniikissa. Tontulla oli kiva vauhti. Kepeissä oli aavistuksen hakemista, mutta saatiin myös niihin onnistuneita (edelleen viisi ohjuria). Hauskat ja hyödylliset treenit.

Viikonlopuksi olin suunnitellut hirveästi tokon treenaamista, mutta laiskuus voitti, joten tehtiin vain metsälenkkejä ja otettiin rennosti. :)























Tällä viikolla jatkettiin maanantaina tokokurssilla. Aiheena oli seuraamisen askeleet ja vauhdinvaihtelut. Tontun kanssa teimme pelkkää seuraamista (yksi-kolme askelta) häiriössä, oli hirmuisen vaikeaa. Koulutuksessa tuli paljon hyvää teoriaa minulle tulevaisuutta ajatellen. Paikalla käännöksissä pysy paikalla. Vasemmalle askeleissa astu ristiin koiran ohi. Opeta peruuttamaan suoraan. Tontun kanssa voi tehdä pitkää seuraamista nami kädessä. Ja sitten kun tekee keskittymistä, niin yhdestä kolmeen askelta. Ruutu meni ihan pieleen, olimme viimeinen koirakko, niin ilmeisesti ruutu oli täynnä nameja, joten se meni pelkästään haisteluksi. Leikkiä.

Tänään jatketiin tokon treenamista FK-radan läheisyydessä. Halusin tehdä ruudun paikkaa, sillä eilinen haistelu otti niin paljon päähän, tänään teki jo paremmin, mutta haisteli aika paljon, Huh huh. Noutoa tehtiin myös siten, että jätin istumaan, vein kapulan, ja käskin noutamaan. Toi hyvin. Paitsi kerran, kun alkoi ilmeisesti ottaa jostain riistasta hajua... Onneksi sain sen kuitenkin vielä keskittymään. Tänään tehtiin vielä sisällä ilman käsiapuja onnistuneesti sekä luoksetulon loppuasento että noudon loppuasento. Hip hei hurraa!

Miten minusta agi-ihmisestä onkin tullut ihan tokoihminen???

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti