Parin viikon tauon jälkeen oltiin tänään normaaleissa agitreeneissä. Meitä olikin vain kolme koirakkoa paikalla, joten treenit olivat erittäin antoisat. Treenattiin valssia, ennakoivaa valssia ja takaaleikkausta. Yksittäisenä esteenä keinua. Minulla on joku pakkomielle ohjata Tonttua vastakkaisella kädellä, vaikka luonnollisesti pääsääntöisesti tulee ohjata koiran puoleisella kädellä. Mutta todella hyvä, että meillä on kouluttaja, joka puuttuu näihin asioihin, ja nyt pystyikin hyvin puuttumaan, koska kaikki eivät olleet paikalla. Tänään Tontun ja mun treenaaminen oli aika mahtavaa ettenkö sanoisi. En tiedä, johtuiko se siitä, että ei ollut juurikaan häiriötä, vai siitä että Tontun häiriön sieto on kehittynyt. Vai siitä, että minä yritän olla häsläämättä. Tänään pystyin jättämään Tontun ihan kevyesti esteen taakse. Vain pari kertaa meinasi lähteä, mutta joka kerta toisella kerralla onnistui. Vau! Ja silloin kun jätän Tontun rauhallisesti paikalle istumaan, se keskittyy paljon paljon paremmin ohjaukseen, eikä vouhota täyttä päätä miten sattuu. Aiemmin vähän ajattelin, että rauhallisuus ei ole hyvä (-> vauhti kärsii), mutta ei Tontulla. Vauhdin kanssa ei ollut mitään ongelmia, vaikka jätinkin Tontun paikalle. Ja se pysyi. Ja monta kertaa. Jee!!! Se oli tämän kerran paras juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti