maanantai 23. tammikuuta 2012

Pentuagit

Tänään oli kamera mukana, joten on vähän videomateriaalia treeneistä. Tehtiin tuollaista ympyrärataa. Luulin, että itse juoksen ihan "älyttömän" kovaa, mutta video paljastaa, että ei se mun juoksu kovin nopeaa todellisuudessa ole. Eli kaksi ekaa pätkää tehtiin tänään ihan ekana. Seuraavalla vuorollamme tehtiin pelkkää pussia ensimmäistä kertaa, hyvin meni, ei ongelmia. Sen jälkeen videolla kaksi seuraavaa räpellystä. Siinä en oikein ollu päättänyt, mikä rata tehtiin, niin meni vähän häseltämiseksi. Lopuksi harjoiteltiin putken jälkeistä käännöstä, jolloin saatiin siihen pienempi kaarros. Aiemmin emme ole tehneet näin pitkää radanpätkää, mutta pikku hiljaahan sitä on kokeiltava. Tänään sain myös hyvän neuvon, että ekana kannattaa otta lelupalkalla jotain ei niin tarkkaa, eli nopeaa radanpätkää. Ja sen jälkeen ottaa namipalkalla tarkuutta vaativia juttuja. Nythän on siis niin, että Tonttu ei oikein kunnolla leiki, jos on päässyt namin makuun... Ja siis en ole ottanut paikallaoloa muuta kuin erillisenä, sillä turha sitä on harjoitella ryhmätreeneissä. Siinä myös itse niin helposti turhaantuu, jos koira ei pysy. Joten olemme tehneet häiriössä yksittäisenä harjoitteena paikallaoloa, ja sitten kun olen käynyt yksin treenaamassa, niin olen ottanut paikallaoloa myös ennen "rataa".


2 kommenttia:

  1. Wau!!! Hieno Tonttu! :) Saatamme tässä taas piakkoin saapua Surin ja lapsivahvistuksen kanssa Lappeenrantaan, voisi käydä Tonttu+Suri -lenkillä, luulen, että niillä voisi olla hyvinkin yhteinen sävel. :D Mutta otan yhteyttä, kun ollaan tulossa.

    VastaaPoista
  2. Mä en tajuu, miten Tonttu meni noin hienosti, kun kamera oli mukana. Nyt tuottaa vaikeuksia jo kolmen esteen pätkä... Olisi erittäin mukavaa käydä Tonttu + Suri lenkillä. Tontulla ja Surilla olisi varmasti hauskaa :)

    VastaaPoista