lauantai 19. marraskuuta 2011

Leimua ja muita kuulumisia

Viime viikolla sain lopulta Leimun tuhkat. Nyt niitä ei enää ehdi haudata, mutta tarkoituksena on keväällä haudata ne Mikkeliin Mustin viereen. Varmaan päivääkään ei ole mennyt, etten olisi ajatellut Leimua. Vain yksi on ensimmäinen.





















Eilen Tonttu lähti todennäköisesti kahdeksi viikoksi hoitoon Mikkeliin, minulle sattuu nyt niin paljon menoja ja pari työreissua Helsinkiin, joten yksinkertaisinta on, että Tonttu on hoidossa. Ihan hyvä oikeastaan, että tulee vähän taukoa koulutuksiin. Tauot ovat aina hyvästä. Viime aikoina olen kuitenkin tehnyt sen kanssa aika paljon koko ajan. Toissapäivänä otin videolle noudon alkeita naksulla, mutta en saa käännettyä videota pystyyn, joten en ole vielä viitsinyt sitä ladata nettiin. Nyt siis päivityksiin seuraa noin parin viikon tauko.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti