sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Viikonloppua


Leimun vointi on ollut hyvä viime aikoina, muun muassa on syönyt kaikki ruuat ihan innokkaast. :-) Loppuviikosta ei ole enää röyhtäillyt ruokien jälkeen ja mahastakaan ei kuulu äänekästä murinaa. Että tällä hetkellä vaikutta hyvälle. Leimu on saanut myös energiaa takaisin ja on aika virkeä koira lenkeillä. Nyt kun pakkasetkin ovat lauhtuneet, niin menemme keskiviikon agitreeneihin kokeilemaan miltä agi tuntuu kahden kuukauden tauon jälkeen. Veikkaan, että minulla on koira, joka ei pysy hanskassa... ja ääntäkin voi lähteä. Ilmoitan Leimun myös poropaimennuskisoihin, koska kunto on hyvä. Leimu on kuitenkin jo pari viikkoa elellyt ja liikkunut ihan normaalisti, en usko, että poropaimennuskisa on rasite Leimun terveydelle.


Tänä viikonloppuna oli Tiina kera Jaavan ja Myrtin käymässä ja kolmikolla oli hurjan hauskaa yhdessä. Harmi, kun tänään satoi lunta, mutta siitä huolimatta tässä vähän kuvia jäältä. Osan kuvista on ottanut Tiina.










 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti