keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Ei mee putkeen, niin ei mee...


Leimun toinen antibioottikuuri loppui maanantaina. Viikonlopulla vähän oli taas syöminen kankeeta, samoin maanantai aamuna, jolloin jätti ruuat syömättä. No en pitänyt sitä mitenkään hälyyttävänä, koska olin vaan, että eipä tämä toinenkaan antibiootti ole toiminut. No kun tulin maanantaina töistä, niin löysin veriset oksennukset eteisen matolta. Äkkiä siinä sitten soittamaan eläinlääkärille (onneksi Tikka oli vielä auki). Sieltä saatin ensiavuksi happosalpaajaa ja oksennuksenestolääkettä, jotta selvitään tiistaille, joksi saatiin eläinlääkärin aika.


Yö meni ihan hyvin, tosin Leimu oksensi uudestaan vielä verta, sillä aikaa kun olin hakemassa sille lääkkeitä. Tiistaina eläinlääkäri oli eri kuin aiemmilla kerroilla, mutta oli tsekannut Leimun taustan. Leimulta otettiin verikoe, jonka tulokset oli normaalit. Hemoglobiinin määrä oli normaali, mikä viittaa siihen, että suolistossa ei ole suurta verenvuotoa ja myöskään kakkanäytteessä ei ollut verta. Leimun vatsa röntgenkuvattiin (onneksi Leimua ei nukutettu, vaan kuva saatiin otettua Leimun ollessa hereillä). Vatsassa näkyi vatsaärsytystä (mahahaava todennäköisesti). Nyt sitten Leimulle lääkkeeksi melkein kahden kuukauden happosalpaaja -kuuri sekä antepsinia lisäksi vatsaa suojaamaan. Primperania (oksennuksenestolääke) tarvittaessa, onneksi Primperanille ei ole ollut tarvetta, sillä Leimu ei ole enää oksentanut. Lisäksi ruokavalio vaihdetaan Hillsin erikoisruokavalioksi (i/d- muistaakseni). Nyt on tärkeää, että saadaan vatsaoireet pois (röyhtäily ruuan jälkeen ja vatsan kurina), koska ne voivat aiheuttaa vatsasyövän. Niin ja siis Leimultahan ei voitu täysin poissulkea vatsasyövän mahdollisuutta, koska se oireilee samantyyppisesti. Nuorella koiralla vatsasyöpä on kuitenkin epätodennäköinen. Ja vaikka Leimulla olisikin vatsasyöpä, hoidettaisiin sitä samalla tavalla, eli oireenmukaisesti. Leimun vatsa tähystetään, mikäli Leimun kunnossa tapahtuu jotain muutoksia.


Tällä hetkellä Leimu on ihan pirteä. Eläinlääkärin mukaan voi käydä ihan normaaleilla lenkeillä, jotta koira ei stressaannu liikkumattomuudesta. Äskenkin piti lenkillä leikkiä sen kanssa kepillä vetoleikkeijä. Nyt kuitenkin unohdetaan kaikki vuoden 2010 tavoitteet ja keskitytään vain Leimun tervehtymiseen. Toki mikäli Leimu on jossain vaiheessa terve ja douppaamaton, niin näyttelyissä voidaan pyörähtää samoin agi -kisoissa. Niin ja harmittavasti Leimulla olisi ollut eläinfysioterapeutti tällä viikolla, mutta jouduin sen perumaan. Pitää tässä nyt odotella ja kuulostella Leimun terveyttä ja sen jälkeen varata sille uusi aika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti