Jee! Tänään käytiin aamulla tekemässä hyppytekniikan perussarjaa ja kääntymistreeni. Palkkasin lelulla. Aiemmin olen palkannut namilla. Kaislan vire oli korkeampi, mutta en pidä siitä, että se hyökkää lelulle, jolloin ei keskity hyppäämiseen. Eli jatkossa aion palkata kuitenkin namilla toistaiseksi. Kepeissä saatiin tehtyä molemmin puolin ja eri kulmista 12 keppiä. Aloitin avo-kulmasta kuudella kepillä. Ne sujui ok, joten lisäsin siihen suoraan kuusi keppiä. Muutaman virheen jälkeen ne alkoi sujua. Loppuun vielä pari puomin alastuloa.
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
tiistai 10. marraskuuta 2015
Ageja
Viime viikon maanantaina Kiitorekun agitreenit. Kaislan kanssa koko treeniaika meni paikallaolon harjoitteluun. En tiedä, miksi Kaisla ei pysynyt lainkaan lähdössä. Muutamia ideoita keksittiin. Mulla ei ehkä ole ollut selkeää vapautus käskyä, vaan vapautus on ollut lähinnä mikä tahansa sana, minkä olen suustani päästänyt. Nyt Kaislan kanssa on treenattu vapautussanaa kotona muun muassa ruokakupilla.
Seuraavan kerran treenattiin vasta lauantaina, koska Kaisla oli selvästi väsynyt keppikurssista. Lauantaina treenattiin Marikan ja Tuurin kanssa. Tehtiin keppejä (kaksi kuuden kepin sarjaa). Hyppytekniikasta tehtiin ensimmäistä kertaa korkeuden arviointia (35, 45, 50, 55 ja 60). Kaisla hyppäsi melko hyvin. mutta selvästi tarvitsee lisää hyppytekniikkaharjoitusta. Sunnuntaina tehtiin myös keppejä, jolloin sain yhdistettyä 12 keppiä. Avo-kulmasta ei onnistunut kertaakaan, tässä on pakko palata taaksepäin. Suljetun kulman pujotteli muutaman kerran kokonaan.
Eilen oli jälleen Kiitorekun treenit. Ne menivät huomattavasti paremmin kuin edelliset. Tosin tein vain yhden paikalta lähdön, jossa pysyi hyvin. Päällejuoksua ja niistoa treenattava sekä kääntymistä. Hyppytekniikassa täytyy tehdä seuraavalla kerralla kääntymistreeni.
sunnuntai 1. marraskuuta 2015
Tuuri ja Kaisla
lauantai 31. lokakuuta 2015
Keppikurssilla
Ensin vähän keskiviikosta, jolloin käytiin agihallilla. Tehtiin hyppytekniikkaa: perussarja ja set point. Rima kävi 55 cm:ssä, josta otin kaksi toistoa. Ei ongelmia. Sen jälkeen keppejä: 4 suorassa eri kulmista ja hypyn takaa.
Tänään ja eilen oltiin Lau:n järjestämällä keppikurssilla, jolla perehdyttiin 2x2 opetusmenetelmään. Kouluttajina olivat Marika, Henna ja Mirka. Muut olivat ihan aloittelijoita, Kaislan kanssa oltiin siis ainoita, jotka olivat aloittaneet keppien harjoittelun kyseisellä menetelmällä. Yhdellä oli kokenut koira, jonka kanssa piti treenata uudelleen kepit.
Saatiin laadukkaita treeenejä. Eilen illalla tein Kaislan kanssa yhteensä kolme treeni-sessiota. Neljättä ei tehty, sillä Kaisla väsähti totaalisesti. Tänään oli 8 treenisessiota. Kaislan aivoituksia oli välillä vaikea ratkaista, mutta yhden Marika keksi. Miksi Kaisla tekee suoraan 6 keppiä 2x2 -kepeillä, mutta ei puolikkaalla pätkällä normikeppejä. Juju oli se, että 2x2 -kepit olivat kokonaan valkeat ja puolikkaat kepit olivat joka toinen valkoinen ja joka toinen sininen. Kaislan mielestä sinistä keppiä ei vaan voinut pujotella. No mutta sekin saatiin ratkaistua, kun ymmärrettiin mistä on kyse. Viimeisessä treenissä lähdettiin yhdistämään 6 keppien sarjaa, mutta siinä kohdattiin haasteita. Vika treenisessio on kokonaan videolla. Ohessa siis kolme videota. Mutta nyt tiedän, miten jatkan. Kaislalla siis päästiin neljän kepin suorasta vaiheeseen, jossa yhdistetään 2 kertaa kuuden kepit. Kiitokset kouluttajille loistavista koulutuspäivistä!
tiistai 27. lokakuuta 2015
Maanantain agit
Parin viikon tauon jälkeen agitreeneissä. Teemana oli valssit. Ihan kiva treeni, mutta aluksi Kaisla oli ihan kuutamolla, ihan niin kuin ei olisi ennen esteitä nähnyt. Muutaman kolmen esteen pätkän jälkeen, Kaislalle muistui vähän mieleen agility. Mutta kiva treeni kaikin puolin.
Kävin siis Kaislan hakemassa maanantai aamuna porukoilta takasin kotiin. Iskän kanssa ilmeisesti on ehkä ollut löysä kuri, koska eilen ainakin kolme kertaa hyppäsi sänkyyn, vaikka se ei ole ollut Kaislalle oikeastaan milloinkaan sallitua. Tänä aamuna sama juttu. Mutta kyllä se taas tästä. :)
torstai 22. lokakuuta 2015
Kuulumisia
Muutamia kuvia Kaislasta, kun käytiin Mikkelissä muutama viikko sitten. Mitään ihmeellistä ei olla tehty. Agia on käyty Kiitorekulla kerta viikkoon treenaamassa. Ehkä se pikku hiljaa agilityltä vaikuttaa. Hyppytekniikkaa on tehty myös. Viime kerralla ekan kerran 55 cm set point -treenissä. Pitkään aikaan ei ole tullut yhtään alitusta. Lisäksi keppejä on treenattu, viime treenissä saatiin neljä keppiä suoraan linjaan. Jihuu! Nyt Kaisla on tämän viikon Mikkelissä hoidossa, koska mulla on molempina viikonloppuina tuomarointireissut, niin välissä en viitsinyt ajella Mikkeliin, koska ajamista tulee muutenkin aika paljon. Outoa, kun ei ole koiraa!
torstai 8. lokakuuta 2015
Pikapäivitys
Aavistuksen on ollut viime aikoina kiirettä, niin blogin päivittäminenkin on jäänyt. Viime viikon ja tämän viikon maanantaina normaalista Kiitorekulla viikkotreeneissä. Erityisesti tämän viikon maanantain jälkeen tuntui ensi kertaa sille, että me voidaan jossain vaiheessa tehdä Kaislan kanssa ihan useampikin este peräkkäin. Kaisla teki vallan mainioita noin seitsemän esteen pätkiä maanantaina.
Molempina viikkoina tehtiin hyppytekniikka-treeni. Viime viikolla perussarja ja set point (50 cm:ssä ensin yli ja sitten muutama alitus). Tällä viikolla kääntyminen ja set point (nyt kaikki yli, en nostanut kuin 50 cm). Namialusta on näissä toiminut todella hyvin.
Keppejä on tehty. Tänään kokeilin neljän kepin riviä suoraan, mutta ei vielä tajunnut, vaikka jo hakee pujottelua keppejen ollessa auki. Ehkä ensi kerralla. Tänään myös puomi ensimmäistä kertaa kokonaisena. Oli ihan sika magee! Enää ei voi muuta kuin pilata sen...
Sunnuntaina olimme Marianne Forsellin tokokoulutuksessa. Kaislan kanssa tein: seuraamista, kontaktia, jääviä ja kakeja. Eli otin eri liikkeet kuin Oilin kanssa, koska niihin liikkeisiin on selvät Oililta saadut neuvot, joilla pääsen eteenpäin. Mariannelta tuli hyviä neuvoja, ja eiköhän niillä päästä eteenpäin. Keskittymiseen pitää keskittyä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)