keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Kaislan rallykisat, Havun agilityä ja koirien Instagram-tili

Kaislan kanssa olimme Imatralla rally-kisoissa 12.6.2021. Tuomarina oli Iiris Harju. Päivä oli todella lämmin. Kaislan kanssa emme saaneet tulosta, saimme 4x10 ja vähän muita pistevähennyksiä. Tulos oli siis 46 pistettä. Mutta kokonaisuudessaan olen tyytyväinen Kaislan suoritukseen, koska Kaislalta ei tullut kertaakaa komentohaukkua.





Havun kanssa on vielä yksi kerta agilityn valmistavaa pentukurssia jäljellä ja täytyy myöntää, että olen tykännyt treeneistä todella paljon. 

Viime viikonloppuna olin koirien kanssa pitkästä aikaa Mikkelissä. Mukava tietysti nähdä sukulaisia, mutta osittain myös siksi, että Havu tottuisi vanhempieni taloon ja ihmisiin, koska koirat ovat siellä hoidossa muutaman viikonlopun kesällä. Olikin helteinen viikonloppu, niin se oli todella mukava viettää lammen rannalla.

Kaislalla oli kevät kauden viimeiset ohjatut tokotreenit viime maanantaina. Luulen, että Kaislan kanssa ei enää jatketa ohjatuissa tokoissa, vaan yritän panostaa enempi rallyyn. Kaislahan osaa tokoliikkeet, eli sinne voidaan aina palata, jos saadaan pakka kuntoon.

Blogia olen yrittänyt päivittää säännöllisen epäsäännöllisesti. Ajattelin kokeilla tulisiko koirien kuulumisia paremmin päivitettyä sosiaaliseen mediaan, joten perustin koirille Instagram-tlin @kaislahavu. Yritän sinne päivittää enempi koirien arkea, treenejä ja kisoja. Tarkoitus ei ole kuitenkaan lopettaa blogia. Eli päivitän tänne myös isommat kuulumiset säännöllisen epäsäännöllisesti.





























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti