sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Toivuttu

Kaislan yskä kesti noin kahdeksan päivää. Pari eka päivää oli rajumpia, mutta niidenkin jälkeen satunnainen yskä jatkui melkein viikon. Viikko oireiden loppumisesta oli pelkästään levossa. Torstaina aloitettiin lenkkeilyt vähän normaalia lyhyemmällä lenkillä, ja nyt on jo käyty ihan normaalisti. Ensi viikon torstaihin asti on toisten koirien ja treeni karenssi. Sitten on kulunut kaksi viikkoa oireiden loppumisesta. Johan oli yskä. Patrician fyssarin jouduin siirtämään pari viikkoa eteenpäin. Olisin myös toivonut, että Kaisla olisi voinut juosta tähän samaan aikaan, mutta ei. Juoksuja siis odotellaan... Toivottavasti, ei nyt aloita ennen Patrician käsittelyä.

Mitään uusia suunnitelmia ei ole tehty. Mietin, että pitäisikö niitä rallytokokisoja katsella, että jos sellaisissa kävisi jossakin. Tokon paikkamakuita on tehty sisällä, mutta tuntuu niin turhalle sitä harjoitella, koska sisällä ei ole ongelmia.

Lenkkeilyssä olen taas jatkanut namien pitämistä mukana, ja yritän saada myös normaaleilla lenkeillä mielentilaa alemmaksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti