sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Treenejä

Viime viikon maanantai oli mulla vapaapäivä, joten käytiin agihallilla Kaislan kanssa. Tehtiin keppejä etupalkalla. Ihanaa, kun nyt pystyy yksin treenatessa käyttämään etupalkkaa, koska hommasin kauko-ohjattavan namiautomaatin. Näin muutaman käyttö kerran jälkeen täytyy sanoa, että loistava ostos! Sen jälkeen myös etupalkalla paikallaoloa ja yhtä hyppyä.

Tiistain tokotreeneissä Kaisla teki merkin kiertoa, ja sitä myös kapulahäiriöllä. Se oli Kaislalle vaikeaa, mutta tuli tarpeeseen. Paikalla olot tehtiin ryhmässä, niin kuin normaalistikin, niissä ei kauheasti kehumista.

Torstain agitreeneissä mielenhallintaa. Kaisla kykeni lopulta tekemään putki + hyppy yhdistelmän matalassa vireessä! Wuhuu! Edelleen vireen ollessa matala (/oikea) rimat ei tipu. Sen jälkeen vielä muutama pituus ja muuri. Niissä ei ongelmaa. Kierrokset tosiaan nousee ihan älyttömästi putkesta. Mutta edelleen Kaislan on mahdollista tehdä agia matalassa vireessä. Kaislan kanssa nyt opetellaan agility tavallaan uudelleen ja vaaditaan matala vire.

Perjantaina kävin lähikentällä tokoilemassa. Tehtiin seuraamista, paikallaolot. Ja pitkästä aikaa tunnarin alkeita. Hienosti käy haistelemassa yhden kapulan ja tuo sen. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti