maanantai 25. huhtikuuta 2016

Maanantain agit

Fyssarin jälkeen Kaislalle muutama lepopäivä. Eilen käytiin tokoilemassa lähikentällä. Tehtiin ruutua (opeteltiin sinne kosketusalustaa), seuraamista kapuloiden seassa ja paikallaoloja.

Tänään oli vuorossa Kiitorekun agitreenit. Nyt Kaisla oli sopivassa vireessä. Rimoja ehkä tippui normaalia enemmän. Saatiin tehtyä muutama ihan superhieno parin esteen pätkä. Rimojen tippumiseen pitää keksiä joku tapa, jolla niihin reagoida. Takaakierroissa rimat olivat neljässä kympissä. Kaisla teki hyvin töitä ja nyt fokus oli ehkä enemmän esteissä kuin ylimääräisessä vouhkaamisesta. Vaikka tosiaan palkkasin koko treenin ajan pallolla... Niin ja lentävät lähdöt onnistuivat hyvin!

Ajattelin, että avaan Kaislan virettä vähän tarkemmin. Tosiaan Kaislalla on agissa ja myös tokossa helposti liian korkea vire. En ole Kaislaa juurikaan nostattunut, edes pentuna. Olen oikeasti tehnyt Kaislan kanssa todella vähän tokoa, agia huomattavasti enemmän. En ole osannut ajoissa puuttua liian korkeaan vireeseen. Minun pitää opetella käyttämään namipalkkaa ja lelupalkkaa oikein. Molemmille on paikkansa. En tiedä, miten paljon ihmiset treenaavat tekniikkaa ns. tykeimmillä roduilla, että ongelmaksi saa motivaation / vireen puutteen. Esim. en tiedä, miten vielä vähemmän voin Kaislaa olla motivoimatta, jos hyppytekniikka-treenissä palkkana on namilautanen. Ennen treeniä Kaisla on saanut purkaa itseään palloon 15 minuuttia. Ja silti se on ekan sarjan jälkeen vire ihan tapissa. Kaisla kiihtyy pelkästä tylsästä hyppytekniikan perussarjasta niin paljon. Mutta Vapun opeilla välit ja vire pysyi huomattavasti alempana. Eli tosiaan vireen treenaaminen on tärkeää, ja on tärkeää oppia huomaamaan omasta koirasta, milloin sillä menee yli, ja osata oikeat keinot, joilla koira saa vireen tippumaan. Tokossa vire on ollut myös alhaisempi viime aikoina. Mutta esim. seuraaminen kapuloiden seassa, vaikkakin vain muutama askel, on aikasta kiihdyttävää.

Mutta nyt mulla on taas uskoa siihen, että mulla saattaa olla oikeat keinot Kaislan vireen hallitsemiseksi. Emme ole vielä pitkään aikaan kisa/koe valmiita missään lajissa, mutta ei se haittaa! Kaikki koirakot kehittyvät omalla tasollaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti