maanantai 15. joulukuuta 2014

Mette agikisoissa ja Tontulle hyppytekniikkaa

Meten kanssa sunnuntaina kolme rataa: hyppäri ja kaksi agirataa. Tuomarina Lappeenrannan kisoissa oli Rauno Virta, jonka radat olivat kakkosluokassa todella kivat ja suoraviivaiset. Yksi tai kaksi tarkempaaa kohtaa, mutta sitten sai kivasti juosta vauhtisuoraa. Ekalta radalta hyl -> väärä este. Ohjasin huonosti ja tuli hypyn ohi, ehti hypätä jo seuraavan esteen. Mutta muuten eka rata oli tosi kivaa menoa. Tokalta radalta huono ohjaus kepeille, meni väärään väliin, ja toisessa kohtaa unohdin ohjata putkeen, ehti käydä A:lle laittamassa tassut. Tällä radalla oli tosi hieno pysäytyskontakti, ja myös muuten rata oli erittäin sujuvaa. Kolmannelta radalta sitten napsahti nolla, luva ja sij. 2. Oikein kivaa menoa! Kontakteille en pysäyttänyt ja onneksi en pysäyttänyt, sillä kolmanneksi tulleeseen ei ollut kauheasti aika eroa, ja vain kaksi ensimmäistä sai luvan. Oli kivaa kisata agia vuoden tauon jälkeen.

Mun maanantain ryhmässä ei ollut kuin kaksi, joten otin Tontun mukaaan, niin Tonttu sai tehdä hyppytekniikkatreenin. Tontulle korkeuden arviointi (45, 50, 55, 60 ja 50), kolme matalaa ja 15 askeleen päässä muuttuva korkeus. Tonttu on yleensä tehnyt tämän siten, että muuttuva korkeus on 9 askeleen päässä. Toisena tehtiin taipumis -treeni, joka sujuí oikein hienosti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti