Tuntuu vaikealle asettaa ensi vuodelle tavoitteita, sillä en oikein tiedä, mikä Tontun on. Periaatteessa se ei voi olla kipeä, sillä nyt joulunaikaan myös siskoni on katsonut sen liikkeitä, ja kyllä se liikkuu ihan normaalisti.
Tavoitteena on siis:
- agilityssä kisaamisen aloittaminen
- tokossa kisavalmius ja eka koe
- poropaimennuskilpailuun osallistuminen
- arkielämän tottelevaisuus
Näin ennakoiden eniten treeniä teettää tokossa häiriön sieto, palkattomuus ja seuraamisen opettelu. Myös agissa häiriön sieto ja rimojen nostaminen maksi-korkeuteen. Agissa tavoitteena myös nopeampi puomi. Poropaimennuskilpailuun osallistuminen riippuu siitä, saadaanko vapaata töistä ja suosiiko arpaonni. Arkielämässä yritetään saada ohitukset edes jollekin tolalle. Näyttelyissä ei tarvitse käydä, mutta mahdollisesti, jos sattuu lähelle hyvä tuomari ja vapaata muista menoista ja töistä, niin sitten voidaan käydä korkkaamassa avoin luokka. Luonnetestiin Tonttu menee vasta kolme-vuotiaana eli vuonna 2014. Tietysti toivon, että Tonttu olisi ja pysyisi terveenä. Jos parissa kuukaudessa ei saada rimoja nostettua, niin sitten vien kyllä Tontun tutkimuksiin, vaikka ei muuten oireilisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti