Torstain agitreenit Leimun kanssa. Ekana suoritettiin kilpailunomaisesti 19 esteen rata, Leimulle nolla :) Leikitin ennen rataa lelulla, ja lähtö samanaikaisesti. Leimulla oli myös mukavasti vauhtia. Tokalla kerralla jotain sössin itse, en ohjannut tarpeeksi, niin teki väärän esteen. Mutta edelleen hyvä vire jatkui. Mutta sitten mentiin kolmantena tekemään kiva lyhyt pätkä, ja kaikki meni pilalle. Ihan kaikki. Hemmetti, olisi pitänyt jättää vain niihin kahteen toistoon. Puomin kontakti meni pilalle, jätin paikkalle ennen lähtöä (virhe!), oli hyvässä vireessä ja ei se vaan pysty jäämään paikoilleen. Sitten kun Leimun kanssa ei saisi tehdä liikaa toistoja, ja nyt niitä kyllä tuli... Paikkallaoloa pitää vain harjoitella, ja saada se tulemaan vauhdilla sivulle (ensin edes ilman häiriötä). No oli sellaset fiilikset treenin jälkeen, että ei me minnekään kisoihin lähetä...
No lauantaina lähdettiin Leimun ja Jaavan kanssa kohti Joensuuta. Leimun radat oli ekana, ja olimme juuri sopivasti perillä, ei tarvinnut liian pitkää odotella ja oli aikaa verkata Leimu rauhassa. Tuomarina oli Sami Topra. Leimulla oli ihan hurja vire päällä, se haukkui ihan sikana radalla menevälle koiralle, ja mietin, että mitä tästäkin tulee. Matkaan lähdettiin samanaikaisesti, ja todella hyvin Leimu meni. Ekan radan A, oli hyvä, puomilta vapautin ennen kuin pääsi alasasti.. No onneksi vapautin, koska aikamme oli nippa nappa miinusaika, ja tällä siis irtosi kakkossija ja ensimmäinen luva-nolla kakkosista. Tokalla radalla hyvä vire jatkui, ja koska tiesin, että aikaan pääseminen tekee tiukkaa, niin vedettiin ihan riskillä. Tällä radalla myös kontaktien vapautukset ennen kuin oli maassa. Mutta aika harmillisesti vajaa sekunnin yli ihanneajan. Tämä kyllä harmitti sikana, koska oikeesti Leimu meni tosi vauhdikkaasti ja hyvällä vireellä. Tältäkin radalta kakkossija.
Seuraavana vuorossa Jaava, joka oli kerennyt autossa ihan kivasti kerätä kierroksia... Minua vähän jännitti, että miten se mun kanssa toimii, koska on kuitenkin niin Tiinan koira. Mutta nyt toimi hyvin, ja tietysti asiaan vaikutti myös se, että Tiina ei ole ollut Jaavan kanssa tekemisssä viikkoon eik ä ollut kisapaikalla. Mutta Jaava oli aivan mahtava. Se huuteli, kiskoi hihnaa ennen rataa, ja oli ihan täpinöissään. Ja sitten kun sitä vastaan pitää taistella, niin se kerää vielä enemmän kierroksia. Mutta sitten kun vuoromme tuli, niin sanoin Jaavalle sivu, niin vau, tyyppi tulee salamannopeasti sivulle ja lopetti meuhkaamisen. Ja sanoin odota, tyyppi jäi paikoilleen ihan hiljaa odottamaan. Siis ennen lähtöä tarvittiin kaksi normaalilla äänenpainolla sanottua sanaa, sivu ja odota. Hemmetti, Se oli niin mahtava fiilis, kun tyyppi on ihan kierroksilla ja tulee sivulle ja jää odottamaan. Tiina oli neuvonut, että jätä vain yhden esteen taakse, muuten Jaavalle tulee kiire ihmisen luo ja voi tulla rimojen ali. Yhden esteen taakse jätin, ja siitä sitten menoksi. Rata meni puhtaasti aina keinun jälkeiselle takaakierrolle. Jaava oli jo hypyn takana, mutta kiersi pois, koska minä käännyin liian aikaisin. Siinä tuli just se, miten tarkasti Jaava lukee ohjaajaa... Sitten saatiin vitonen vielä puomin alastulolta, koska ohjasin sen niin kuin Leimun, eli väärin! Leimulla pitää olla siis mahdollisimman kaukana, jotta ei tuu painetta, kun taas Jaavalla pitää olla lähellä. Eli olin siellä kahden metrin päässä, niin eihän se todellakaan riko askelrytmiään, vaikka sanoisi mitä, sillä kun oli kiire ohjaajan luo, oli aika iso loikka ;) Siltä radalta siis kymppi ja vajaa kaksi sekuntia yliaikaa. Tokalle radalla yritin muistaa, miten Jaava ohjataan. Tällä radalla Jaavalla oli vielä enemmän vauhtia kuin ekalla, joten jo alussa meinais mennä pieleen, mutta Jaava teki hienon korjauksen hyppäämällä hypyn käytännössä ihan paikalta. Mutta sitten ohjasin neljänneksi viimeisen esteen takaakierron hätäisesti, jolloin rima tippui... Tältäkin radalta lisäksi muutama sekka yliaikaa. Mutta oli se Jaava vaan nin tohkeissaan kun pääsi tekemään.
Lisäksi Jaavasta ja Leimusta oli mukava nähdä kamuja Titiä ja Kodaa. Tulomatkalla olikin sitten väsynyttä porukkaa. Ei päät juuri nousseet.
Kaiken kaikkiaan päivä pisti miettimään, mitä hittoa. Oikeasti, lappalaisilla jos meet kolmosluokassa, niin täytyy mennä ihan riskillä ja yhtään isoa kaarrosta ei saa tulla, niin pääset nippa nappa ihanneaikaan. Me ei kyllä Leimun kanssa haluttaisi sinne. Ja toisekseen Leimulle ehkä kuitenkin pitäisi keksiä joku toinen keino kontakteille. Ei millään pysty kisatilanteessa oottamaan, että se tulee alas asti, siinä tulee sekuntteja ihan älyttömästi. Lisäksi kepeiltä pitäisi saada monta sekuntia pois. Ja keinu myös nopeammaksi. Mutta siinä ne sitten onkin mitä pystyy tekemään, koska esteeltä toiselle Leimu menee kyllä vauhdilla.
En tiedä, onko ihanneajat aina olleet noin kovia kakkosissa ja kolmosissa, mutta tämä pistää miettimään, että minkä rotuinen seuraava koira on, jos meinaa agia treenata? Ei siis mitenkään vakavasti, mutta että pääsisi edes ihanneaikoihin kolmosluokassa... Mutta toisaalta taas lappalainen on muuten maailman paras...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti