lauantai 4. huhtikuuta 2009

Knock out -kisa sekä Savitaipaleen näyttely


Torstai -iltana seura järjesti leikkimielisen knock-out -kilpailun. Eli oli kaksi samanlaista rataa ja kaksi koirakkoa teki radan samanaikaisesti ja nopeampi pääsi aina jatkoon. Leimun kanssa osallistuttiin kisaan. Minua jännitti vain se, että pysyykö Leimu riittävän kauan paikoillaan. Lähettäjä sanoi siis paikoillanne, valmiit ja hep. No vaikka olin esteen takana, ja Leimu haukkui koko ajan, niin paikallaan pysyi. Mutta ohjaaja onnistui ohjaaman Leimun putkeen keppien sijaan eli meille hylky, jolloin ei ollut asiaa jatkoon. Tosin olimme reilusti nopeampia kuin parimme, vaikka Leimu teki väärän radan. Mutta parimme teki hitaasti ja varmasti puhtaan radan. Mutta oli todella hauska kisa, ja kivasti Leimu kulkee (ilman kontakteja).


Tänään sitten kävimme Savitaipaleella ryhmänäyttelyssä. Lapinporokoirat tuomaroi Pekka Teini. Leimulle jälleen EH. Leimu käyttäytyi hyvin kehässä, vaikuttaa sille, että ujostelut ovat mennyttä. Kiva juttu. Ja hemmetti, ekan kerran kehässä Leimu meni liikkeessä häntä kippuralla! Onneksi häntä ei ollut kippuralla koko aikaa liikkeessä.


Tässä vielä Leimun arvostelu:


Parkinruskea vaaleammin merkein. Hieman kapearunkoinen, tänään niukassa karvapeitteessä. Melko kookkaat korvat. Hyvät päänlinjat. Hyvä pitkä kaula. Rintakehä kapeahko ja hieman voimaton. ?piste näkyy hyvin. Hyvä lantio. Takana hyvät kulmaukset. Hyvä mittainen ja asentoinen häntä. Hyvä käytös. AVO EH/2


Lisäksi tuomari vielä sanoi, että jos Leimun turkki olisi ollut paremmassa kunnossa, niin se olisi peittänyt kapean rintakehän ja muutenkin kapean rungon, jolloin olisi ERI irronnut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti