lauantai 3. toukokuuta 2008
Pihlisten oma agilitypäivä Mäntsälässä
Leimun kasvattaja järjesti kasvateilleen agilitypäivän Mäntsälässä. Leimun kanssa olimme jo vähän edistyneempien ryhmässä. Tehtiin sellainen yksi pitkä rata kahteen kertaan. Leimu meni ihan hyvin, vaikka ajattelin ettei se malta keskittyä. Nyt pysyi paikallaan todella hyvin ennen lähtöä. Kepit eivät menneet hyvin johtuen minusta. En oikein osannut ohjata, tai siis ekan kerran ohjasin hyvin, mutta sitten pitikin ohjata toisella kädellä ja eihän se meinannut sujua. Mutta siinä on siis ensimmäinen este, jota on vielä paljon harjoiteltava ennnen kuin voidaan kisaura avata. Eli keppien pitää mennä siten, ettei minun tarvitse näyttää kädellä, mistä pitää mennä. Vaan että Leimu osaisi itsenäisesti suorittaa kepit, siihen kyllä menee aikaa, ja sitä varten pitää käydä itsekseen treenaamassa. A meni hyvin. Rengasta ei uskaltanut taaskaan hypätä, eikä sitä ole enää mitään järkeä ottaa, ellei peitä kaikkea muuta kuin renkaan, jolloin Leimulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä renkaan läpi. Rengas on siis numero kaksi, joka pitää saada kuntoon ennen kisauran avaamista. Puomi ja putki menivät hyvin. Radalla oli myös pöytä ja pituus, jotka sujuivat ongelmitta. Keinua tarvitsee vielä harjoitella. Se sujui hyvin avustettuna. Se on kolmas este, joka tarvitsee lisää treeniä ja paljon ennen kisauran avaamista. Pussia myös pitää harjoitella. Tänään oli hieman erilainen pussi kuin Lappeenrannassa, niin Leimu ei uskaltanutkaan mennä pussin läpi... Mutta se ei ole ehkä niin vaikea juttu kuin nuo kolme edellistä. Pussin se kyllä oppii siinä sivussa. Mutta nyt ainakin tiedän, mitä pitää treenata. Ja lisäksi sanottiin, että Leimua voi ja pitääkin palkata usein radalla. Minä kyllä sitä palkkasinkin noin kahden esteen välein.
Mukava oli nähdä muita Pihlisläisiä. Leimun veli Halli oli myös mukana. Halli on kyllä taitava agilityssä. Mielenkiintoinen päivä oli kaikinpuolin, kiitokset siitä kasvattajalle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti