tiistai 12. kesäkuuta 2007
Tämän päiväiset treenit
Olimme siis ensimmäistä kertaa edistyneempien treeneissä. Ja voisi
sanoa, että ei oltu kauheesti muita huonompia ;) Seuraamisessa tosin
oltiin jonkin verran jäljessä. Sitä täytyy nyt treenata jonkin verran.
Oli myös uusi juttu, eli koira sivulle istumaan (perusasento), ja siitä
sitten istumisasennosta maahan. Tätä ei oltu aiemmin tehty, ja Leimu
kun meni maahan (makupalalla auttaen), niin se meni ihan sykkyrälle.
Eli sitäkin täytyy harjoitella. Mutta Leimu keskittyi hyvin minun
kanssani tekemiseen, eikä kauheesti kiinnittänyt huomiota muihin
koiriin. Siellä oli muutamia koiria, joista ei tiennyt, että käykö ne
päälle, esim. yksi koira ei ollut omistajan hallinnassa lainkaan (siis
omistaja meni koiran perässä.. ), kouluttaja sanoinkin sille, että
menkääpäs sivummalle (eli koiralle oli liian vaikeaa, kun oli koiria
niin lähellä), sitten se oli sen koiran kanssa kauempana ja harjoitteli
vain kontaktia.
Tavattiin tuolla myös lapinkoira. Se oli ihan mukava. Leimua olen
harjannut muutaman kerran ihan kunnolla, ja joka kerta lähtee iso tukko
karvaa... Nyt Leimu on ollut yksinolot hyvin. Jee. Reikä ei ole tällä
viikolla isontunut. Huomenna on vapaapäivä, meinasin mennä Leimun
kanssa käymään keskustassa, jotta taas muistaa millaista on olla
vilskeessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti