torstai 28. kesäkuuta 2007

Päivitystä


Leimu oli juhannuksen siis mökillä. Siellä sillä oli kivaa!!! Joutsenia
oli mukava kiveltä tiirailla... Leimu tykkää kahlailla, mutta uimaan se
ei kyllä mene vapaaehtoisesti. Mukavan rentouttavaa oli kyllä mökillä,
myös Leimulla.



Lappeenrannassa Leimu on ollut ihan hyvin vaihteeksi. Eteisen seinän
reikä ei ole isontunut. Leimu on siis ollut mulla nyt koko ajan irti
irti, silloin kun se on irti. Tänään tuli ekan kerran pitkästä aikaan
jänis, kun Leimu oli irti irti. Kerkesin huomata ajoissa, ja Leimu tuli
luokse, tosin hieman vastahakoisesti ;) Kovasti kehuin Leimua, ja
Leimua sai namppaa PALJON! En ottanut sitä kiinni sen jälkeen, vaan
jatkettiin matkaa, ja hyvin pieni mies pysyi matkassa, eikä lähtenyt
etsimään hajuja jäniksen perään.



Eilen lenkillä tuli vastaan sileäkarvainen noutaja, jonka kanssa Leimu
sai leikkiä. Siis ensin otin Leimun kiinni ja meinasin että ohitetaan
vain toinen koira, mutta sen omistaja kysyi, että haluaisko koirasi
leikkiä, no tottakai Leimu halusi leikkiä, joten sitten päästettiin
koirat leikkimään. Hyvin Leimu tuli vielä toimeen toisen nuoren uroksen
kanssa, ja alistui sille heti. Jossain vaiheessa Leimu meinasi
isotella, mutta oli kuitenkin vielä ihan pieni poika. Siinä kyllä tuli
hyvää liikuntaa Leimulle.



Kai sen täällä voi paljastaa, että ilmoitin Leimun agilitykurssille...
Sinne on tosin hallittavuustesti, joka pitää läpäistä päästäkseen
kurssille. Testi on jo ensi viikon tiistaina!!! Ja kurssi alkaisi
viikon päästä maanantaina. Mutta agilitykurssin vastaava sanoi, että
vaikka me läpäistäisiin testi, niin me ei välttämättä mahduta mukaan,
koska en ollut riittävän ajoissa ilmoittamassa Leimua. Luulin, ettei
ilmoittautuminen ollut vielä alkanut, kun netissä ei ollut siitä mitään
tietoa... Yleensä koiran pitäisi olla vuoden ikäinen, mutta Leimu on
kuitenkin kevytrakenteinen, niin agilityn voi aloittaa jo kymmenen
kuukautisena, ei vain voi tehdä ihan kaikkia esteitä. Toivottavasti
päästäisiin kurssille.



Lopuksi muutama Tiinan ottama kuva juhannukselta













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti