Havun pentukurssin vika viikko oli tämä viikko. Tykkäsin todella paljon kurssista. Itselle kurssilla tuli muutamia uusia ajatuksia ja tapoja opettaa koiralle eri liikkeitä. Lisäksi kurssi antoi hyvän rytmin tehdä pohjia tokoon ja asioita tuli treenattua. Ohessa vielä Havun kuvatut treenit pentukurssille.
Havun kanssa tärkeimpiä asioita, joita ajattelin, että jatkossa treenataan: kotona erilaiset tekniikka asiat ja hallissa sosiaalinen palkka, kontakti, aktiivisuus minua kohtaan, luopuminen, leikki ja siinä sivussa harjoiteltuja tekniikka-asioita. Huomaan, että tykkään tosi paljon tehdä namilla tekniikkaa ja kehuminen, sosiaalinen palkka ja leikki meinaa jäädä vähäisemmäksi.
Tänään käytiin Marikan ja Ihmeen kanssa ekaa kertaa Lau:n hallilla (ulkopuoliselle treeni maksaa 10 euroa). Minusta tuntui tosi oudolle treenata siellä, kun en ole siellä treenannut viiteen vuoteen Kaislan loukkaantumisen jälkeen. Kerran tai kaksi olen käynyt katsomassa agi-kisoja. Havulla ei ollut mitään ongelmia tai haasteita uuden paikan kanssa. Ihmeen treenatessa Havu pääsi ekaa kertaa kevythäkkiin ja kevythäkki meinasi saada kyytiä... Tätä pitää myös harjotella enemmän.
Treenin jälkeen tehtiin lyhyt kävely ja Ihme ja Havu pääsivät leikkimään ja heillä vauhtia riitti.
Havun veli Kalle kävi viikko sitten tapaamassa Havua ja veljesten leikit sujuivat hyvin. Havu kävi reilu viikko sitten rokotuksilla ja pyysin samalla eläinlääkäriltä pahoinvointilääkkeet autoiluun. Sen jälkeen olemme kolme kertaa autoilleet ja oksennusta ei ole tullut, mutta on kuolannut. Pelkässä autossa olemista pitää vielä treenata paljon. En siis halua, että Havulle autosta tulisi inhottava paikka, tai siis onhan se jo nyt inhottava paikka, mutta ei super inhottava paikka. Havun kanssa käytiin maanantaina hengailemassa Isossa Kristiinassa ja muutenkin kaupunkikävelyllä. Hyvin sujui eikä ollut ongelmia.
Kaislan kanssa on treenailtu aktiivisesti. Viime viikon sunnuntaina oli kuvaaja treeneissä ja oli mukava saada videolle Kaislankin menoa. Kaislasta on harmittavan vähän treenivideoita. Kurssin takia Havusta on tullut kuvattua paljon treenivideoita.
Kaislan kanssa harjoitellaan seuruun ja perusasennon suoruutta ja olen vähän kokeillut erilaisia palkkaustapoja. Muutamia ruutuja ja eteenlähetyksiä myös, kun saatiin treenit isolla kentällä tehdä poikkeuksellisesti. Kaisla on niin huikea, kun se oikeasti osaa vaikka mitä, mutta osaamisen ulosmittausta haittaa mielentila. Paikkiksissa olen yrittänyt treenata rentoa mielentilaa.
Kaislan kanssa käytiin eläinlääkärissä maanantaina. Epäilin, että Kaislan suu on kipeä. Ja olihan se. Nyt on kostautunut se, että olen Kaislalle syöttänyt vain Dentastixia enkä ole hänen hampaitaan harjannut. Kaislan ikenet olivat tulehtuneet ja hammaskiveä oli jonkun verran. Lisäksi oli muutamia heiluvia hampaita ja yksi lohjennut. Lohjennut hammas ei onneksi ollut ytimeen asti. Nyt sain ohjeeksi harjata hampaita ja puolen vuoden päästä kontrolliin. Olen yrittänyt seurata hammaskiven muodostumista, mutta en ole havainnut, että sitä olisi Kaislalla paljon. Rokotusten yhteydessä kysyin myös eläinlääkäriltä mielipidettä hammaskivestä ja silloin oli sitä mieltä, että sitä ei tarvitse poistaa, mutta siitäkin on siis aikaa.
Muutama kuva myös Kaislasta. Kaisla on käynyt myös monta kertaa kelpieiden kanssa lenkillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti