sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Rally-toko-kisat Kouvolassa 6.10.2019

Tänään ajeltiin Kouvolaan rally-toko-kisoihin Kouvolaan. Voittaja alkoi 13.45, joten oli mukava, kun ei tarvinnut ihan aamusta lähteä. Kaislan kanssa käytiin eilen vähän muistuttelemassa rallya lähikentällä, mutta ihan hirveästi ei olla muuta treenattu kuin temppuja sisällä rallya. Tuomarina Kouvolassa oli Kirsi Petäjä. 

Tässä kuva radasta. 

Rata oli meille täysin sopiva. Radalla ei ollut juoksua eikä hyppyä, jotka nostavat hieman Kaislan virettä. Tänään eka käännös oikeaan koiran seuratessa vasemmalle oli meille täysin uusi kyltti. En ollut tätä aiemmin treenannut. Mutta hyvin se saatiin hallintaan ennen kisaa ja kisassa sujui hyvin. Itse suoritin yhden kyltin väärin. Kyltillä seitsemän koiran olisi pitänyt mennä suoraan eteen istumaan, minä otin sen liikkeen istumisen kautta. Olin kyllä tutustunut rataan oikein, menin ilmeisesti aavistuksen sekaisin Kaislan haukkumisesta. Kaisla tosiaan haukkui radalla aika monta kertaa kovaa. Ehkä oli myös epävarmuutta tai nosti virettä, koska palkkaa ei tippunut. Istuminen oli haastavaa, mutta se ei ollut yllätys, koska seuraamista on niin paljon harjoiteltu seisomisen kautta. Toinen kymppi meni istumisesta ennen kuin alettiin peruttaa. Muutama pieni virhe, ja yksi piste haukkumisesta yleisesti. Mutta ihanaa, saatiin hyväksytty tulos 73 pistettä. 




Tästä ei muuta kuin eteenpäin. Tässä muutamia kuvia viime päiviltä.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti