keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Vaikka mitä

Kokeenomaisen treenin jälkeen olen välillä ollut todella onnellinen Kaislan kanssa treenatessa, koska sen mielentila on ollut melko hyvä. Kaisla on myös kehittynyt paljon sietämään muiden koirien treenaamista, vaikka heillä olisi lelu tai kapula. Toki Kaislan ajatus olisi päästä kentälle, mutta on pystynyt niistä myös luopumaan. Varmasti luopumista on harjoiteltu todella paljon.

Alokas-luokan liikkeet ovat kehittyneet siten, että kaikki muu varmasti onnistuisi paitsi paikkamakuu. Paikkamakuussa Kaislaa edelleen selvästi ahdistaa toiset koirat ja tilanne, ja Kaisla menee helposti sijaistoiminnoille, esim nuuhkii ja nousee ylös. Mutta jos ei ole häiriötä niin on pelittänyt todella hyvin. Käytännössä kestänyt paikoillaan 100 prosenttisesti. Aiemmin tilanne oli se, että ei kestänyt ilman häiriötäkään. Ensi maanantaina meillä on taas kokeenomainen, katsotaan miten käy. Nämä on todella hyödyllisiä, niin tulee tehtyä säännöllisesti myös palkattomuus-treeniä.

Käytin Kaislan rokotuksilla viime viikolla, ja eläinlääkäri huomasi hampaan lohjenneen. Varasin saman tien ajan hampaan poistoon. No eilen olisi ollut hampaan poisto, mutta eläinlääkärin tutkiessa ja ottaessa röntgenkuvat, lohkeama ei mene ytimeen asti, joten hammas jäi paikoilleen. Itselle jäi vähän kaksijakoinen mielipideasiasta. No nyt pitää sitä seurata. Kaislalle kertyy hammaskiveä, niin samalla se poistettiin. Nyt pitää vielä enemmän tsempata hampaiden harjaamisen kanssa. Lisäksi otatin Kaislalta viralliset selkäkuvat (kerta rauhoitettiin), niin saa sitten kaikista kennelliiton lausunnon.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti