tiistai 3. helmikuuta 2015

Tontun fyssari

Eilen oli Kaislan agit. Tässä lyhyt pätkä http://youtu.be/K1pSfbFHMPY Eli siis suora putki ja siiveke. Lisäksi tehtiin ohjaukseen tulemista. Se onkin meidän vakkaritreeni maanantaisin. 

Tänään oli Tontun fyssari Kouvolassa. Tonttu oli jumissa, mutta jumit olivat niin sanottua perusjumia, eli ei mitään vakavaa. Tai olisi voinut mennä vakavaksi, jos niitä ei olisi nyt käsiltety. Viikon päästä käydään vielä Ninalla ja sitten voidaan palata normaaliin treeniarkeen. Vielä Tonttu siis saa tehdä agia. 

Kaisla kävi tänään myös eläinlääkärissä hampaanpoiston jälkitarkastuksessa. Vaikka tikit olivat itsestään sulavia, niin kaikki eivät olleet sulaneet, vaan ne jouduttiin napsasemaan pois. Onneksi onnistui hyvin ilman rauhoittamista, sillä olin muun muassa antanut Kaislalle aamuruuan. Ei minulle tullut mieleenkään, että se mahdollisesti jouduttaisiin rauhoittamaan... Muuten haava oli parantunut hyvin ja saa syöttää ihan normaalia ruokaa.

Koska Tontulla on lepoa muutama päivä fyssarin jälkeen, niin kävin tänään metsälenkillä pelkän Kaislan kanssa. Valoisan aikaan! Poutaa!









1 kommentti:

  1. Kuunnellaanko sitä vain toisella korvalla:) Onpa Kaisla kasvanut!

    VastaaPoista