maanantai 20. helmikuuta 2012

Maanantain agit

Jes, parin viikon tauon jälkeen päästiin agitreeneihin. T'änään tehtiin kolmen hypyn hyppysuoraa, lähetys namilautaselle, ohjaaja seisoi paikoillaan. Meni hyvin, Tonttu teki sen aika monta kertaa ilman palkkaa, sillä hän vähän halusi lähteä namilautaselle omin luvin. Hyvä juttu, että oli avustaja paikalla. Toisena teemana oli lähetys pimeään putkeen hypyltä. Tässä ei mitään ongelmia, Tonttu hakee putken pään hyvin, vaikka jäisin kauaksi. Kolmantena tehtiin ekan kerran ikinä kepit! Olosuhteiden pakosta opetan Tontulle kepit verkoilla, joista vaihdetaan mahdollisimman nopeasti ohjureihin ja myös ohjurit mahdollisimman nopeasti pois. Tontun motivoinnissa pujotteluun ei ainakaan tule ongelmaa. Se kerkeksi tehdä vaikka mitä, vilkkaan koiran opettaminen voi olla myös haasteellista, tosin eri tavalla kuin rauhallisen. Tokassa setissä Tonttu jo hieman tajusi, meni jo paremmin. Tehtiin kahdeksalla kepillä.

Oon käyny kattomassa omakoirasta joka päivä, että olisiko lasku tullu, mutta ei oo tullu "vieläkään". Lainausmerkeissä vieläkään, sillä kuvathan lähetettiin ihan perinteisinä paperikuvina postitse, joten siihen menee aikaa. Ventelällä ei ollut tietokonetta edes toimistossa, vaan laski summatkin käsin. No toisaalta alhaiset hinnat ja asiantunteva lääkäri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti