lauantai 30. heinäkuuta 2011

Kuulumisia pitkästä aikaa


Edelleenkään ei ole kauheesti mitään erikoista tehty. Leimu on ollut lenkeillä mukana hihnassa, mikä on helpottanut arkea jonkin verran, kun ei ole tarvinnut erikseen koiria lenkittää. Leimulla on ensi viikolla kontrolli, toivon mukaan paraneminen olisi edennyt hyvin. Leimun kanssa olen treenannut vain paikallaoloa, mutta sitäkään en ole ottanut paljoa, sillä siitä se niin kovin innostuu ja alkaa hyppimään jne. Eli aikaa vaikeeta on toisaalta.


Tonttu oli torstaina Leimun vuorolla treenamassa. Leimun ryhmä on siis vuoroveto ryhmä, ja mulla oli torstaina vetovuoro. Ryhmästä ei ollut kuin kaksi koiraa, joten Tonttu sai ottaa vähän agia myös. Tonttuhan ei ole kahteen kuukauteen käynyt hallilla ja sitäkään ennen hallilla ei ole muuta tehty kuin leikitty. Päästin Tontun kentällä vapaaksi, niin se oli aivan huippu, veti kauheeta hepulirallia ympäri kenttää! Muut olivat vaan, että tällä ei ainakaan oo mitään hajua mitä täällä pitäisi tehdä. No ei sillä ollutkaan! :D Muutaman lyhyen putken otettiin avustettuna. Tonttu vähän jänskättää putkia. Mutta nyt pitäisi siis pikku hiljaa alkaa treenata Tontun kanssa ohjauskuvioita ja putkia. Lisäksi haluaisin hyppytekniikkakurssille Tontun kanssa ennen kuin alan sitä hyppyyttämään (eli ensi keväänä). Tonttu oli kivasti hallinnassa vapaana kentällä, vaikka kentällä oli muitakin koiria.


Itseasiassa viime aikoina olen jonkin verran miettinyt agin mielekkyyttä. Siis laji on minusta aivan huippu, mutta onko se liian riskialtis koiran terveydelle? No olen tullut lopputulokseen, että jos hyppytekniikka on kunnossa, nivelet terveet, kunnolliset alku- ja loppuverryttelyt sekä säännöllinen hieronta, niin kyllä koiran fysiikan pitäisi kestää. Eli Tonttu tulee treenaamaan agia.


Yksi päivä Tonttu treenasi noutoa kolmen kilon käsipainolla ihan itsenäisesti. ;) En tajuu, se on kyllä aika mahdoton, otin kyllä käsipainon heti pois, kun huomasin, mitä se on tekemässä. Loman jälkeen Tonttu oli hieman tottelematon lenkeillä, karkasi pari kertaa toisen koiran luokse, mutta nyt on taas ollut hyvin kuulolla.


Mun pentu on myöskin ilmeisesti kadonnut ja olen saanut teinin. Tonttu nostaa jo jalkaa, ja välillä jopa ruovittelee merkkauksen jälkeen. Ja välillä ruovitusten jälkeen tekee ympyrähypyt, että näkikö kukaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti