torstai 29. heinäkuuta 2010

Kuulumisia (+tähystys)


Leimu on nyt ollut reilun kaksi viikkoa hoidossa Mikkelissä. Hyvin on kuulemma mennyt, on ollut huomaamaton helppo hoitokoira. Leimu on saanut olla ilman talutushihnaa lähes koko ajan. Mökillä Leimu on jopa käynyt kahlailemassa, vaikka ei tykkääkään tassuja kastella... Lisäksi Leimu on oppinut myyrästämään, tai aikaisemmin se ei ole tajunnut mitä esim. Jaava ja Myrtti tekevät pellolla, mutta nyt siellä Leimu oli jonain iltana tehdyt isoja myyräloikkia. Leimu on syönyt suhteellisen hyvin heinäkuun ajan, mutta röyhtäilyt ovat jatkuneet. Nyt Leimu on ollut allergiaruualla noin kuutisen viikkoa.


Koska oireet eivät ole hellittäneet (lähinnä tällä hetkellä siis röyhtäily), niin Leimulla oli eilen Yliopistollisessa eläinsairaalassa vatsantähystys, sekä otettiin myös normaalit verinäytteet, joissa ei mitään poikkeavaa. Tähystyksessä todettiin mahalaukun ja ohutsuolen limakalvolla tulehdukseen viittaavia muutoksia. Suullisesti eläinlääkäri sanoi, että vatsalaukku on normaali, mutta ohutsuoli näyttää silmämäääräisesti kroonisesti tulehtuneelta, mutta yhteenvetoon näköjään on kirjoitanut, että muutoksia on molemmissa paikoissa. Mahalaukusta että suolesta otettiin koepalat, joiden tuloksia odotellaan kahden viikon sisällä.


Nyt hoidoksi aloitettiin Trikozol kuuri tulehdukseen ja tehokkaampi happosalpaaja (omepratsoli) vatsansuojaksi. Lisäksi ruokana jatketaaan allergiaruokaa ainakin koepalojen valmistumiseen saakka.


Leimun oli ollut ohjeiden mukaan ennen tähystystä kahdentoista tunnin paastolla, mutta siitä huolimatta sen vatsalaukku oli ollut täynnä mitä ilmeisimmin kiinankaalia. Meillä kotona siis viljellään kiinankaalia, ja sitä on tietenkin joka paikassa ja se on ollut aika monen koiramme herkkua. Mutta äiti vähän ihmetteli, että missä välissä Leimu olisi ehtinyt käydä syömässä kiinankaalia, kun olivat olleet aika pitkälti mökillä ennen tähystystä. Minä en siis ollut itse silloin kotosalla, vaan valmiina Helsingissä.


Tähystystä edeltävänä päivänä mietin, että onko tähystys sittenkin turha, kun se oli nyt heinäkuun syönyt normaalisti. Onneksi en kuitenkaan perunut sitä, vaan saatiin selville, että suolessa on jotain pielessä, eikä oireet oli minun mielikuvitukseni tuotetta. Leimu oli jälleen laihtunut pari kiloa, voi olla että se on nyt maalla kuluttanut enemmän kuin normaalisti kaupungissa. Eilen kun näin Leimun parin viikon jälkeen, niin heti huomasin, että paino on aavistuksen tippunut, nyt sitten se saa vähän enemmän ruokaa kuin normaalisti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti