Kävin vähän kurkkaamassa, mitä olinkaan laittanut tavoitteeksi tälle vuodelle. Tärkein tavoite oli, että Leimu pysyy terveenä, no se on täyttynyt melko hyvin. Leimulla oli se vatsatauti syys- tai lokakuussa ja nyt sitten tämä nielutulehdus. Mutta periaatteessa aika terveenä on ollut. Kävimme poropaimennuskisoissa, joissa Leimu sijoittui hienosti kolmanneksi. Muutamassa näyttelyssä käytiin ja saatiin yksi serti. Kesän aikana tein peräti kaksi verijälkeä, eli se ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Tokoiltu on omaksi iloksi. Agi. Kontakteja ei saatu kuntoon. Muutama kisa käytiin, mutta niissä ei tuloksia. Toisaalta kontaktit on todella vaikea opettaa uusiksi, varsinkin kun Leimun kanssa tehtiin yli vuosi niitä väärällä tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti