maanantai 10. elokuuta 2009

Viime viikon kuulumiset


Maanantaina käytiin jälleen Rinon ja Rekon kanssa lenkillä, tällä kertaa menossa mukana oli myös Jaava. Koirat tuli hyvin toimeen keskenään, oikeastaan Leimu ja Rino tuli paremmin toimeen, kun Jaava oli mukana. Oli oikein mukava lenkki.


Keskiviikon agit oli sisällä hallissa, Leena taisi pitää treenit. Enää en oikein muista, miten meni, jotenkin Leimu taisi olla hidas. Hitaus saattaa johtua mun asenteesta, jossa on ehkä parantamisen varaa, olen alkanut luovuttaa. Kepit tehtiin kerran, houkuttelin lelulla, ne meni yllättävän hyvin, kiihdytti loppua kohden. Aalta en saanut sellaista kontaktia kuin olisin halunnut. Eikä oikein ollut aikaa ottaa uudestaan. Ensi kerralla paremmin.


Viikonloppuna olin aktiivinen ja tein Leimulle kaksi verijälkeä. Olin siis Mikkelissä, jossa on loistavat maastot. Ekaks Leimulle noin  pari sataa metriä pitkä suora jälki, jonka annoin vanheta kaksitoista tuntia. Leimu ajoi sen ihan hyvin. Keskittyi hyvin. Toinen jälki oli vähän lyhyempi ja annoin vanhenta 24 tuntia. Yöllä oli ilmeisesti satanut kuitenkin, koska Leimu hävitti jäljen kesken kaiken. Onneksi löysi uudestaan ja ajoi loppu jäljen hyvin. Eli tästäkin jäi hyvä mieli. Seuraavaksi pitää tehdä lyhyt jälki sata metriä, joka ei ole kauhean vanha. Ja jos antaa vanheta pitkään, pitää olla varma, että ei ole satanut.


Tänään käytiin jälleen lenkillä Rinon ja Rekon kanssa. Jaava oli myös mukava viimeisen kerran, Jaava lähtee jo torstaina pois. Saa nähdä, miten Leimu tottuu yksinoloon, kun koko kesän on ollut koiraseuraa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti