Viime viikolla olin katsomassa Myrtin ja Jaavan treenejä ja samalla sitten otettiin Leimunkin kanssa, koska Tiina treenasi motivaatiotia, eli kuuden esteen rata, joka oli pitkälti suora. Rata oli Leimulle mukava ja sitä vauhtia löytyikin. Jes. Eli kyllä Leimulle pitää tehdä helppoja ratoja, ja joskus harvemmin vähän vaikeampaa. Palkkasin siis kepillä, ja riukutin sitä jo ennen rataa. Lisäksi Leimun innostusta lisäsi se, että Jaava ja Myrtti sai tehdä ennen sitä. Mutta olipa hyvä, että vauhtia löytyi. Treenasimme siis "ulkomailla" eli Imatralla.
Eilen oli fysioterapeutin vuoro. Leimu oli ihan ok kunnossa, hierontaväli ei ollut liian pitkä. Seuraava aika on jälleen suunnilleen puolentoista kuukauden päästä. Fysioterapeutti sanoi, että Leimulle on tullut kivasti lisää lihaksia, toki itse olen huomannut, että massaa on tullut, mutta hienoa, että ne on lihaksia. Leimu myös seisoo nykyisin paljon paremmin ja takakulmaukset tulee paremmin esille, kun ei ole jumeja (jos vertaa viime syksyyn).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti