lauantai 6. kesäkuuta 2009

Torstain epikset


No näistä ei välttämättä tarvitsisi kirjoittaa. Siis en ymmärrä. Jäi hyvin istumaan yhden esteen taakse, mutta onnistuin siis ohjaamaan heti tokan esteen väärin. Hypylle tuli kielto ja sitten hyppäsi väärään suuntaan, tai minä siis ohjasin sen noin. Huoh. No sitten jatkettiin rataa, 2 putkea puomin alla meni hyvin. Olin ajatellut, että se on meidän ongelma kohta, mutta se menikin helposti. A:lta hyppäsi aika ylhäältä, ohjasin sen alastulon huonosti, en muistanut vetää kädellä matalasti eteenpäin, vaan jäin seisomaan paikalleen. No sitten päästiin pitkän matkaa hyvin, kepit meni myös hyvin. Mutta sitten taas olisi tullut muurin jälkeen takaa kierto, ei onnistunut, vaan Leimu meni keskelle rataa haahuilemaan. No sitten puomille, joka jänskättikin Leimua, kun oli putket siellä alla, eli Leimu teki puomin ylösnousulla täyskäännöksen ja kävi tekemässä putken. Nyt sitten ohjasin uudestaan puomille ja olin ihan vieressä, ja meni puomin ylös asti jee, alastulon kontaktin otti. Lopun pari hyppyä + rengas meni kai ihan ok, en muista. Mutta nyt mietin, että viittiikö sitä lähteä kisaamaan, kun itse onnistun sössimään aina radat. Treeneissä menee hyvin, tosin ollaan tehty helppoja, mutta silti. Itse kisoissa sitten vielä jännitän, niin huoh, ei huvita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti