perjantai 22. helmikuuta 2008
Viime viikonlopun agi ja muita kuulumisia
Laitetaanpas lopulta viime sunnuntain agitreeneistä. Eli agissa tehtiin takaa ohjausta hypylle. Leimu älysi asian nopeasti. Se teki sitä todella hyvin. Lisäksi hyppyytettiin kahdeksikkoa. Leimu on aika haukkuherkkä. Nyt se alkoi jo haukkua siinä vaiheessa kun laitan sen istumaan esteen taakse odottamaan hyppy-käskyä. No toisaalta innokkuus saattoi selittyä sillä, että meillä oli kolmen viikon tauko agista. Toivottavasti ensi sunnuntaina Leimu ei olisi niin innokas ;)
Nyt kun on ollut pakkasia, ja jäätkin kantavat, niin ollaan käyty lenkeillä jäällä. Leimu tykkää siellä juoksennella. T'änäänkin kierrettiin yksi saari ympäri ja tuli tehtyä noin puolentoista tunnin lenkki lumisateessa.
Leimu osaa jo pari askelta seurata. Noutaminen on taas jäissä. Se ei ole edistynyt lainkaa. Paikallaoloa on myös treenailtu, mutta todella vähän. Leimu alkaa siinä nimittäin vinkua, eli pitäisi tehdä vieläkin lyhyempiä aikoja, nyt ehkä paikallaolo aika on kymmenen sekuntia...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti