torstai 12. huhtikuuta 2007

Huh huh, päivitänpäs pääsiäisen tapahtumia


Elikkä maanantaina käytin Leimua päivystyksessä. Se oli todella vaisu
ja kuolasi, lisäksi se ei myöskään syönyt eikä juonut mitään. No
eläinlääkäri ei löytänyt perustutkimuksissa mitään poikkeavaa. Leimu
sitten täytyi nukuttaa, jotta pystyy katsomaan kurkkuun, koska
epäiltiin, että kurkussa on jotain, koska muuten vaikutti ihan
terveeltä. No kurkusta sitten löytyi syy. Siellä oli noin puolen sentin
syvyinen reikä, jonka keppi oli tökännyt. Eläinlääkäri puhdisti haavan,
mutta sitä ei tarvinnut tikata, koska se oli kuitenkin niin pieni, ja
suussa olevat haavat parantuvat nopeasti. Lisäksi Leimulle annettiin
kipulääkettä. Hyvä että syy löytyi, ja vaiva oli pieni. Mutta mua
itseäni hieman harmittaa se, että käytetyissä lääkkeissä on 28
vuorokauden varoajat, joten nyt jää muutamat näytelyt välistä. En
kuitenkaan halua viedä näyttelyyn doupattua koiraa. Ei se ole niin
tärkeää, ja näyttelyitä tulee koko ajan lisää. Nyt Leimu on ollut ihan
pirteä, ja ollaankin juuri lähdössä pentukurssille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti