torstai 15. helmikuuta 2007

Ulkoilemassa


Nyt ollaan tällä viikolla ihan urakalla ulkoitu tuolla jäällä. Eilen
kavereina oli lapinkoiranarttupentu Inka, ja mukavaa oli. Leimu sai
peuhata samankokoisen koiran kanssa ihan kunnolla. Inka on vain kaksi
viikkoa Leimua nuorempi. Koko illan se oli sitten ihan puhki. Leimu ja
Inka leikki vetoleikkiä lapasella, ja siinä tuoksinnassa oli lähtenyt
tuo ylimääräinen kulmahammas. ;) jes, käytin jo sitä sen takia
eläinlääkärissä, mutta en halunnut, että Leimu nukutetaan, niin sitä ei
sitten otettu pois siellä. No onneksi oli mukava eläinlääkäri ja ei
ottanut maksua. Mua kyllä itseäni hävetti, eläinlääkäri sanoi, että ei
ole tulehtunut, joten ei ole kriittinen, mutta jos viikossa ei ole
lähtenyt pois, niin sitten pitää tulla otattamaan se pois. Mutta
parempi näin. Eilen luoksetulo oli pikkasen hakusessa, mutta
loppumatka, kun Inka lähti eri suuntiin, otin Leimun kiinni, ja mentiin
jonkin matkaa, ja päästin irti (ilman narua), niin Leimu oli kai niin
uuvuksissa, että ei jaksanu kauheesti enää lenkkiä vetää, vaan pysyi
tosi lähellä. Meinasin, että oisin käynyt nyt heti aamusta, mutta mamma
ei tarennu lähtee niin pitkäksi aikaa ulos. Tänään on myös eka kerta
pentukurssia, se tosin alkaa teoriosuudella, joten Leimu ei pääse vielä
käytännön toimiin. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti