sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Korrien koulutus ja maanantain tokot

Ensin lyhyesti viikottaisista maanantain treeneistä. Kaisla oli ihan ok. Paikkaolot melko ok, edelleen namilautanen ja yritin saada fokusta siihen. Ok. Omalla vuorolla luoksetuloa takapalkalla ja kerran palkka mulla, ei mitään ongelmia pysymisessä. Ruutua. Aika kova fokus ruutuun. Pitää muistaa ottaa mukaan muita käskyjä. Että se ei olekaan ruutu mikä sieltä tulee. Tähän tosin tuli Pekalta lisää ajatuksia lauantailta. Siitä myöhemmin lisää. Noutoa. Pitäen ok. Mutta maasta ei vaan pysty nostamaan.


Eilen päästiin peruutuspaikalle Riitan ja Pekan tokotreeneihin Kouvolaan. Treenit olivat nuorten tokoringin treenit alunperin. 

Kaislan kanssa olimme ekana Riitalla. Valitsin noudon ongelmaksemme, no koska sehän on suuri ongelma, eikä siinä ole juuri päästy puolessa vuodessa eteenpäin. Tähän tuli Riitalta hyviä neuvoja, Kaisla ehkä pitää sitä leikkinä... Nyt pitää se saada muutettua. Otan kolmen neljän viikon tehokuurin, ja jos se ei edisty, niin sitten tulee hakeutua jollekin lähikouluttajalle tms. lisäneuvoja saamaan. Riitta sanoi, että Kaislan nouto on sitten todella upea, kun sen saa kuntoon :)

Pekan kanssa sitten perehdyimme paikkaoloon ja sen mielentilaan. Ja jatkossa olisi tarkoitus tehdä paikkaoloa noin 20 min ja palkkana pelkkä sosiaalinen palkka. Kaisla saatiin tosi hyvään mielentilaan treeneissä, ja oli siellä rauhassa 3 minuuttia (aikaa ei ollut olla enempää). Mutta siis lähti vastaamaan treeniin hyvin. Kuulemma parin kuukauden päästä voin olla jo piilossa ja ei ole ongelmia. Me ei varmasti ihan siihen tahtiin ihan päästä, koska talvella treenimahdollisuudet ovat rajalliset. Mutta tämän otan lisätreeniin heti, kun lumet sulavat. Mutta nyt tehdään sitä viikottain Katilla ja mahdollisuuksien mukaan vuokraan Ninan hallia, että saisi toisenkin treenin viikkoon hallissa. Pekalta positiivisena palautteena, että meillä Kaislan kanssa on hyvä suhde. :)

Muiden treenien seuratessa:

-ruudussa kuitenkin targetti poistettava (koira on opittava itse ruutu, se on koiran huijaamista, jos vain kokeessa ei ole targettia, ja sen myös koira oppii nopeasti parin kokeen jälkeen)
-kehään menon treenaus
-liikkeiden välien treenaus
-ruutu - merkki - kaket - nouto - seuruu -erottelu (koira saadaan ajattelemaan)
-muista aina ensin jes. ja sitten vasta nami/lelu esille
-kokonaisuustreeniä kannattaa ottaa joka kerta
-virittelysanat

Oli tosi hyvä ja hyödyllinen koulutuspäivä! Näistä saa aina uutta intoa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti