sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Havu

Perjantai-iltana kävimme hakemassa Salosta kauan odotetun pennun Havun (Qma Casanova). Havun emä Myy on siis Kaislan sisko. Matka oli pitkä, ja sattui aika huono ajokeli, koska lunta satoi paluumatkalla reippaasti ja isotkin tiet oli aika auraamatta. Kotimatka sujui hyvin, Havu oksensi pari kertaa, mutta muuten nukkui. Huoltoasemalla Havu tapasi Kaislan ensimmäistä kertaa, ja Kaisla oli utelias, mutta kuitenkin välinpitämätön. Kotona mentiin pihalle aluksi, jotta Kaisla ja Havu sai vähän tutustua toisiinsa, Kaisla ei kuitenkaan päästänyt Havua iholle, Havu uskoi hyvin. Muutenkin vaikuttaa sille, että Havu on tosi taitava lukemaan toista koiraa. Odotettavissa tosiaan oli, että Kaislaa jännittäisi uusi tulokas. Kaislaahan toiset koirat ahdistavat, kooltaan pienemmät eivät niinkään, kun on tilaa minne väistää ja toiset koirat, ketkä Kaislaa ei ahdista, on Marikan kelpiet.

Eilinen päivä oli uuden opettelua kaikille. Kaisla oli aika stressaantunut, mutta yhdessä vaiheessa he nukkuivat jo vajaan kahden metrin päässä toisistaan. Kävimme lähimetsässä kaksi kertaa, koska Kaislan on nin paljon helpompi olla, kun on tilaa, minne voi väistää. Ne menivät hyvin. Tänään pihalla Kaisla jo leikitti Havua, eli asiat ovat menneet jopa paremmin kuin ajattelin. Kaisla vaan tarvitsee aikaa.

Mutta sitten Havusta. Havu on todella rohkea ja tosiaan lukee toisen eleitä todella hyvin. Hän on utelias. Tänään hän on jo näyttänyt oikean riiviön merkkejä! Molemmat yöt ovat menneet todella hyvin, makuuhuoneeseen laitettiin pentuaitaus Havulle, jossa Havu on nukkunut. Kahdet kakat on tullut molempina aamuina sisälle, mutta muuten olemme olleet riittävän hereillä ja pissat ovat tulleet ulos. Omakotitalon helppoutta on kyllä takapiha, jonne on nopea päästää pentu pissalle (nyt kyllä Kaislakin on siellä käynyt pissalla samalla).

Ilmoitin Havun nettipentukurssille, joka alkaa jo maanantaina. Kysyn järjestäjiltä, että onko 8-viikkoinen liian nuori ja heillä on ollut aiemminkin yhtä pieniä kurssilla, joten ilmoitin sinne sitten. Kiva saada toko alulle ammattilaisten ohjauksessa.

Muutamia kuvia Havusta ja Kaislasta.