lauantai 26. syyskuuta 2015

Viikon kuulumiset

Maanantaina Kiitorekulla agilitytreeneissä. Tehtiin muutaman esteen pätkiä. Kaisla ei vielä hae esteitä, joten ohjaaminen on haastavaa, Kaisla pystyy juoksemaan täysillä tukka putkella hypyn ohi, vaikka niin sanotusti ohjaus olisi oikein. Mutta ihan mukavat treenit oli.

Torstaina hyppytekniikka-treeni: perussarja, set point (35, 40, 45, 30) ja 2x2 -keppejä. Mietin pitkään laitanko videoita blogiin, mutta laitan ne nyt. Videot ovat editoimattomat, koska olen niin huono käsittelemään videoita... Videoilta kuitenkin näkee sen, että jotenkin kuollut lelu ei ehkä kuitenkaan sovi Kaislalle, minusta vähän niin kuin hyökkää, eikä keskity hyppäämiseen. Ensi kerralla ajattelin kokeilla namilautasta.
perussarja

set point

2x2 -kepit

Agin jälkeen torstaina vielä ulkona vauhtinoutoa, seuruuta ja jääviä.

Perjantaina agihallilla 2x2 -keppejä. Puomia "kokonaisena" eli molemmat päät oli pöydällä. Kaislaa jännittää selvästi ylösnousu.

Tänään iltana käytiin taas 2x2 -keppejä tekemässä agihallilla. Musta tuntuu, että mä kohta luovutan niiden kanssa... En ehkä osaa opettaa sillä menetelmällä. Lisäksi tehtiin paria lyhyttä putki-hyppy-pätkää. Agitreenin jälkeen vielä metsään lenkille, jonka aikana Kaisla onnistui piehtaroimaan jossain pee:ssä, joten kotiin tultua oli vielä koiran pesu edessä. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti