keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Tontulle jälki!!! Ja Kaislalle parit agit

Eilen oltiin miehen kanssa reippaita ja käytiin tekemässä Tontulle noin 600 metrin jälki ennen lenkkiä. Jälki kulki melko helpossa maastossa, matkalle tuli tuli yksi pienen tien ylitys. Noin 200 metrin välein oli kiinni olevat namikipot. Jälki vanheni siis reilun tunnin eli lenkin ajan. Siinä ehti myös sataa melko ravakka sadekuuro. Tonttu lähti jäljelle hyvin. Itseasiassa se oli jo ihan innoissaan, kun näki, että otin jäljestysvaljaat autosta. Eka namikippo löytyi hyvin. Tokalle tuli pienoisia ongelmia, sillä Tonttu oli vähän kuutamolla, ja en ollut varma, mistä jälki meni. Eli toka rasia jäi metsään. Viimeiset 200 metriä Tonttu jäljesti hyvin tien ylityksineen. Tonttu työskenteli hyvin ja sai aivoille kivaa tekemistä. Kaislallekin pitää tehdä ensi kerralla muutama lyhyt namijälki.

Sunnuntaina käytiin Marikan ja Tuurin kanssa hallilla treenaamassa vähän. Tein Kaislan kanssa muutamalla siivekkeellä ohjauskuvioita ja myös puomin alastuloa. Maanantain ryhmätreeneissä muut olivat poissa, joten jatkoin samaa mitä sunnuntaina, mutta otin putken kautta erilaisia siivekkeen kiertoja. Lopuksi jälleen puomin alastuloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti