torstai 19. maaliskuuta 2015

Kuulumisia

Mette oli vielä viikon kisojen jälkeen. Maanantaina Kaislan agit normaalisti. Juoksukontaktia ja muuta ei taidettukaan ottaa. Perjantaina koirat porukoille hoitoon, itse olin tuomarointireissulla. Tällä viikolla sain Tontun takaisin.

Kaisla oli tehnyt porukoilla varmaan kymmenet pissat sisään sekä maanantai-aamuna tuli pissat sisälle, joten päätin, että nyt on pakko tarkasta, ettei vaan Kaislalle ole pissatulehdus. Lisäksi olin jutellut tutun eläinlääkärin kanssa, ja hänen mukaan koiran pidätyskyky pitäisi kehittyä puoli vuotiaaksi mennessä, ja Kaislahan ei varsinaisesti ole vielä missään vaiheessa pystynyt pidättämään. Eli varasin siis maanantaille eläinlääkäriajan. Virtsarakko ultrattiin, ei näkynyt mitään poikkeavaa, sen jälkeen eläinlääkäri otti virtsanäytteen suoraan rakosta. Mikroskooppi -tutkimisen jälkeen olisi ollut havaittavissa bakteereja, joten ell määräsi antibiootin heti aloitettavaksi. Seuraavana päivänä ei kuitenkaan näyte kasvanut, eli ei ole kyseessä virtsatietulehdus. Eläinlääkäri ehdotti, että otetaan vielä verikokeet, joten ne otettiin tänään. Paastoveriarvot sekä kaksi tuntia ruuan jälkeen, Kaisla siis vietti pari tuntia eläinlääkärissä. Verikokeiden ottaminen onnistui hyvin ja Kaisla oli oikein reipas ja hyväkäytöksinen. Verikokeiden tulokset saadaan ensi viikolla. 

Tuleeko jo se ruoka!!!

4 kommenttia:

  1. Eipä meilläkään Halti 7 kk ole vielä sisäsiisti täysin. Pidättää kyllä kun ollaan kotona, ja talvilomani jälkeen pidätti parina päivänä työpäivien ajan, mutta kyllä se tekee edelleen 1-2 pissaa 8 tunnin työpäivän aikana. Niiiin toivon että tuo oppisi jossain vaiheessa edes sisäsiistiksi. Joutuu nimittäin olemaan pentuportin takana niin kauan kunnes pystyy pidättämään koko yksinoloajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uroksilla voi kestää kauemmin sisäsiisteyden opettelu. Mun molemmat omat urokset oli jo puoli-vuotiaina sisäsiistejä ja aiemminkin. Kaisla on yöt ja yksinoloajat omassa aitauksessa, jonne ei tee pissejä. Käytännössä nukkuu siis siellä. Mutta heti kun sieltä päästää pois, niin täytyy päästä pissalle, esim. aamulla en ehdi edes laittaa itselleni vaatteita, kun pissat on jo sisällä. Toinen ongelmana on se, että tultuamme lenkiltä, jonka aikana on pissannut useasti ja juuri ennen sisälletuloa myös, niin kohta se pyytää ulos ja jos ei päästä niin pissat on sisällä... Eli se ei vaan pysty pdättämään...

      Poista
  2. Pyry oli vajaa 5 kk kun pystyi pidättämään hyvin jo työpäivän ajan, toiveena on että Haltikin alkaisi pidättämään, niin voisi päästää sen Pyryn kanssa samaan tilaan yksinoloajoiksi. Haltilla tosin on sen takia kestänyt paljon pidempään, kun se riehuu ja puuhaa enemmän kuin Pyry.

    Kaislakin taitaa olla sen verran iso jo, että tulee isompia lätäköitä sisälle, ja ei ole varmaan kiva siivota. Jos se ei ole fyysinen vika, niin voiko olla jotenkin henkinen? Että se ei ymmärrä pidättää tai jotain? Onko muilla sisaruksilla tai vanhemmilla ollut vastaavaa? Jos sieltä saisi apua tuohon.

    VastaaPoista
  3. Sepä se, että Kaislan pissi ei enää ole pennun pissiä, vaan ihan oikeaa pissiä, mikä jo haisee pahalle. Kyllä se toisaalta tietää, että ulos pissataan, koska se menee kuitenkin ovelle pyytämään ulos ennen kuin tekee sisälle. Nyt vaan olen yrittänyt vähentää ulospääsy kertoja, koska pihalla ei ole enää lunta ja pihani on pieni, niin en kauheasti haluaisi käyttää sitä pissapaikkana... Kasvattajan kanssa olin yhteyksissä, ihan vastaavaa ei ole ollut muilla.

    VastaaPoista