torstai 2. heinäkuuta 2020

Tokokoe Lappeenranta 30.6.2020 ALO 1 -tulos

Olin ilmoittanut Kaislan oman seuran tokokokeeseen, koska tosiaan paikkamakuut on sujunut melko hyvin, muutamia nousuja on tullut. Mutta nekin ovat olleet erilaisia, aiemmin Kaisla sipsutti suoraan minun luo, mutta nyt on saattanut nousta seisomaan, mutta olen sen siitä saanut laitettua uudelleen maahan. Eli tämäkin on edistysaskel. Juuri ennen koetta tuntui, että meidän ykslöliikkeet hajoaa, jotka ovat olleet varmoja jo monta vuotta. Liikkeestä maahan: ei kestänyt maassa, Luoksetulo: istuminen, kestäminen epävarma. Olin jo ihan, että mitä tästä oikein tulee. Päästiin treenaamaan myös vähän vieraampien koirien kanssa, ja Kaisla otti niistä yllättävän paljon häiriötä. Viimeinen treeni ennen koetta sujui super hyvin, joten kokeeseen päästiin menemään hyvällä mielellä.
Koe oli tosiaan Lappeenrannassa Tapavainolan kentällä. Tuomarina oli Anne Nokelainen. Kun tuli 10 päivän sääennuste, niin koepäivälle lupasi vesisadetta. Sitä sitten sainkin jännittää, että miten käy. Meillä oli alla yhdet vesisadetreenit, ja silloin Kaisla ei pysynyt paikkamakuussa, vaikka oli vain yksi koira. No onneksi alokas-luokan kokeen aikana ei satanut.
Paikkamakuu: tokalla käskyllä maahan ja haisteli, Kaisla oli muuten tosi rennon oloinen paikkamakuun ajan. 7
Seuraaminen: 8 En muista mitä tuomari kommentoi, mutta omana kommenttina Kaisla oli tosi hyvin mukana, eikä häiriintynyt, ehkä oli aavistuksen innokas.
Liikkeestä maahan: 9 Kaisla oli lähdössä lentoon seuraamisen alussa, mielestäni tosi hyvä (en muista tuomarin kommentteja)
Luoksetulo: 10 Oli aivan ihana, meinasi ottaa kesken matkan ilohyppyjä, kerrankin mamma ymmärsi käsky-sanan jälkeen kutsua luokse! :-)
Noutoesineen pitäminen: 9 Meinasi jäädä aika pahast liikkurin kädessä olevaan kapulaan jumiin, mutta hyvin hillitsi itsensä.
Kauko-ohjaus: 10 Otti liikkurista häiriötä ja pää pyöri, mutta teknisesti teki oikein.
Estehyppy: 9 Ilmeisesti vähän etujalat istumassa liikkuivat. 
Kokonaisvaikutus: 8 Sen muistan, että pitäisi saada rauhallisemmaksi ja se on ihan totta.

Pisteitä siis yhteensä 172 ja sijoitus 1. Tämä todellakin tuntui hienolle ja ansaitulle. 

Tässä vielä videot, kuvaajana Elina Pirhonen.








Seuraavana tavoitteena sitten osallistuminen avoimeen luokkaan.

Toukokuussa kävimme kokeilemassa flyballia. Se oli mukavaa. Itselläni ei ollut mitään käsitystä koko lajista, ja en olisi osannut odottaa, että Kaisla oppi ekalla treenikerralla teknisesti, mitä pitää tehdä.


Juhannusaattona kävimme päivystyksessä, koska Kaisla oli niin vaisu, ja epäilin kohtutulehdusta. Onneksi ei ollut. Kaisla on ollut todella aktiivinen, vaikka olisi miten kuuma, mutta ilmeisesti juhannusaattona Kaisla oli vain väsynyt kuumuudesta. Mutta oli pakko käydä tarkastamassa, koska juoksujen loppumisesta on juuri se pari kuukautta. Olen suunnitellut, että sterkkaan Kaislan alkusyksystä. Vaikka Kaisla juokseekin tosi harvoin, mutta iän myötä kohtutulehduksen riski kasvaa, niin parempi se on sterkata. Päivystyksessä ei tosiaan Kaislalle annettu mitään lääkkeitä, niin pääsimme osallistumaan tokokokeeseen.

Muuten olemme treenanneet tokoa kerta viikkoon ryhmätreeneissä (heinäkuu on tauolla), muutaman kerran olen käynyt Lpky:n yhteisissä treeneissä ja Marikan kanssa kahdestaan on treenattu paljon (kiitos Marika treeniseurasta ja neuvoista). Rallytokotreeneissä olemme myös muutaman kerran käyneet.

Muutamia kuvia vielä




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti